Radikaali Jeesus?
Jeesus toimi ja ajatteli maan päällä ollessaan melkoisen radikaalisti. Hän rakasti tuomitsemisen sijaan. Hänelle lähimmäisen auttaminen oli sapatin viettämissääntöjä tärkeämpää. Lapsi oli hänelle arvokas, jopa uskon esikuva! Naiset saivat seurata häntä siinä missä miehetkin. Jeesus puhui ja kohtasi myös ns. pakanoita, henkilöitä, joiden kanssa kunnon juutalainen ei saanut olla missään tekemisissä. Ja Jeesus oli juutalainen! Jeesus oli kaiken kaikkiaan ihmeellinen mies. Hänen opetuksensa, tekonsa ja tapansa kohdella ihmisiä hämmästyttivät kansaa.
Evankeliumeissa kerrotaan siitä, kuinka äidit toivat lapsia Jeesuksen siunattavaksi, jolloin opetuslapset estelivät heitä, hätistelivät lapsia Jeesuksen luota pois. Silloin Jeesus sanoi kuuluisat sanat: ”Sallikaa lasten tulla minun luokseni, älkääkä estäkö heitä. Heidän kaltaistensa on Jumalan valtakunta”. Toisaalla Jeesus sanoo: ”Joka ei ota Jumalan valtakuntaa vastaan niin kuin lapsi, hän ei sinne pääse.” Nämä Jeesuksen sanat tarkoittanevat sitä, miten lapsi voi uskoa ja luottaa johonkin itseään suurempaan, vaikkei sitä ymmärtäisikään. Ja toisaalta sitä, miten aikuinen yrittää aina kelvata, olla hyvä ja rakastettu, ja lapsi taas ottaa rakkauden vastaan miettimättä onko sen arvoinen.
Evankeliumeissa kerrotaan myös siitä, miten Jeesus kohteli syntisiä, tässä tapauksessa aviorikoksen tehnyttä naista. Mooseksen laissa oli säädetty, että aviorikoksen tehneet tuli kivittää kuoliaaksi, vaikkakin käytännössä roomalainen hallinto oli kieltänyt tämän menettelyn. Nyt fariseukset ja lainopettajat olivat tuoneet Jeesuksen eteen naisen ja odottivat mitä Jeesus tässä tilanteessa tekisi. Rikkoisiko hän Mooseksen lakia vai roomalaista hallintoa? Jeesus sanoi: ”Se teistä, joka ei ole tehnyt syntiä, heittäköön ensimmäisen kiven”. Syyttäjät laskivat yksi toisensa perään kivet maahan ja poistuivat paikalta. Naiselle Jeesus sanoi: ”En tuomitse minäkään. Mene, äläkä enää tee syntiä”. Jeesus ei hyväksynyt sitä, mitä nainen oli tehnyt, mutta Jeesus hyväksyi naisen ja rakasti häntä. Jeesus oli aikansa radikaali ylipäätään puhutellessaan tätä naista. Juutalainen mies ei tavallisesti puhutellut naista kodin ulkopuolella.
Jeesus antoi käytöksellään esimerkin myös meille siitä, miten meidän tulisi kohdella lähimmäisiä, ihmisiä lähellä ja kaukana. Ajattelen, että me kerromme parhaalla mahdollisella tavalla Jumalan rakkaudesta ja ilosanomasta toisille, jos pyrimme itse elämään Jeesuksen antaman esikuvan mukaisesti: rakastamaan Jumalaa, lähimmäistä ja itseämme. Ja niinäkin hetkinä kun epäonnistumme, tuomitsemme tai vähättelemme toista tai muuten rikomme Jumalaa vastaan, armo riittää. Jeesus sanoo: ”En tuomitse minäkään. Mene, äläkä enää syntiä tee”.
Hartauden taustamateriaalina Raamatun ohella Timo Junkkaalan kirja: Mitä tiedämme Jeesuksesta? Hyvä kirja, suosittelen!! :)
- Heidi Ekosaari






