Olin viime viikolla Olarin lukion kanssa opiskelemassa historiaa Saksassa. Matkamme painottui erityisesti Berliinin ja Saksan menneisyyteen 1870-luvulta alkaen. Reissumme aikana Saksassa vietettiin Kristalliyön muistopäivää.

70 vuotta aikaisemmin vuonna 1938 marraskuun 9. ja 10. päivän välisenä yönä kansallissosialistit hyökkäsivät näytösluontoisesti maansa juutalaisia vastaan. Heidän kotejaan, kauppojaan ja synagogiaan hajotettiin, niin että lasinsirpaleet loistivat tulipalojen loimussa monien kaupunkien kaduilla kuin kristallit. Juutalaisvainot kiihtyivät edelleen tämän jälkeen, kunnes toisen maailmansodan aikana natsit päättivät ratkaista juutalaiskysymyksen lopullisesti tuhoamalla järjestelmällisesti koko kansan. Tuhoamisleireillä henkensä menetti kuusi miljoonaa ihmistä. Juutalaisten ohella monet muutkin ihmisryhmät joutuivat vainojen kohteeksi. Monet ovat myöhemmin kysyneet, miten tämä on mahdollista. Miksi tavalliset hyvät ihmiset eivät tehneet mitään? Kysymys on hyvä ja pohtimisen arvoinen. Voimme toki kysyä myös, missä ovat tavalliset hyvät ihmiset silloin, kun kiusattu ihminen ei saa apua tänä päivänä – koulussa, töissä tai kadulla? Sillä valitettavasti kaikki vaino ei ole poistuntu maailmasta,  ei aivan läheltäkään.

Matkamme aikana kävimme Berliinin pohjoispuolella Saxenhausenin keskitysleirin museossa. Tällaisissa museoissa käytyä jotenkin sitä toivoisi, että ihmiset voisivat oppia historiasta ja ihmiskunta voisi näin välttyä suurilta vääryyksiltä. Toisen maailmansodan aikana ja sen jälkeen nähtiin natsien tekemiä vääryyksiä ja niitä kauhistuttiin. Oikeanlaista oppia niistä ei valitettavasti otettu. Sodan jälkeen Saxenhausen muuttui puna-armeijan leiriksi, jonne suljettiin kymmeniä tuhansia saksalaisia. Läntisetkään liittoutuneet eivät selvinneet puhtain paperein. Sodan viimeisen vuoden aikana länsiliittoutuneet kävivät pommittamassa saksalaisten siviilien ja sotapakolaisten asuttamaa Dresdenin kaupunkia. Yhdessä yössä suurkaupungista 80 % muuttui raunioiksi ja vähintäänkin liki 20 000 ihmistä kuoli. Tähänkin osaan historiaa tutustuimme matkakurssillamme. Saimme myös nähdä jäänteet Berliinin muurista kylmän sodan vuosilta. Tämäkin raja aiheutti suurta kärsimystä ja sen äärellä moni vapauden tavoittelija menetti henkensä. Nyt olot Saksassa ovat rauhallisemmat ja saksalaiset jos ketkä ovat myös tehneet tiliä historiansa kanssa ja yrittäneet siitä oppia. Monessa osassa maailmaa näin ei kuitenkaan ole.

Viime viikon matka ja sen teemat nostivat mieleeni monissa kohdin Kristuksen opetukset. Raamatussa Jeesus kehottaa kohtelemaan kaikkia niin kuin tahtoo itseään kohdeltavan. Hän myös kehottaa kääntämään enemmin toisen posken kuin kostamaan. Jopa vainoojien puolesta Kristus kehottaa meitä rukoilemaan. Vaikka nämä ohjeet kuulostavat suurilta ihantelta, uskon että niissä piilee suuri voima ja viisaus – suorastaan Jumalallinen hyvyys. Kuinka paljon parempi paikka maailmamme voisikaan olla, jos nämä ohjeet voisivat edes vähän useammin meitä johtaa. Pahaa ei pahalla voiteta vaan hyvällä. Tästä meille kertovat myös virren 600 sanat, jotka saksalainen pappi Dietrich Bonhoeffer keskitysleirillä aikanaan kirjoitti. (Ks. verkkohartaus Suo, Herra, toivon kynttilöiden loistaa)

Antti Malinen