Kesäkuun puolivälissä uutisoitiin, että McDonald'sin kanahampurilaisten kana on teurastettu islamilaisen rukouksen saattelemana ja halal-sääntöjen mukaisesti, mistä sukeutui keskusteluja sekä teurastustavan eettisyydestä että siitä, voiko kristitty tuollaista kanahampurilaista syödä.
 
Tämän pyhän aihe, armahtaminen, patistaa meitä kysymään, mitä pitää suvaita, kenelle antaa anteeksi ja kuka saa tuomita ja millä perusteella.

Tämä hampurilaisepisodi oli vain yksi niistä sadoista ja tuhansista kysymyksistä, joiden äärellä mietimme, onko toisen toimintatapa oikein vai väärin, ja jos se mielestämme on väärin, miten siihen suhtaudumme. Kun tuo esimerkki nyt liittyi ruokaan, josta tämän sunnuntain Uuden testamentin lukukappalekin puhuu (Room. 14:13-19), pitää todeta, että Raamattu ei kristityille aseta mitään erityisiä rituaalisääntöjä tai ehdottomia rajoituksia ruuan sisällön tai käsittelytavan suhteen. Kristitty on siinä mielessä vapaa tekemään mielensä ja makunsa mukaan.

Tuota vapautta kuitenkin rajoittaa eettisyyden ja lähimmäisen rakkauden vaatimus, jota voi pitää yhtenä Raamatun punaisena lankana. Sen vuoksi on ehkä ihan oikein kysyä, miten eläimet teurastetaan. Se pakottaa myös miettimään, miten toinen ihminen asian kokee. Vaikka jokin asia ei ole itselle ongelma, toisen huomioiminen voi edellyttää myös itseltä toimintatavan muutosta.

Jos minä kutsuisin kotiini aterialle viisi tuttavaani, joista tiedän yhden kasvissyöjäksi ja muut pihvin ystäviksi, mitä laittaisin ruuaksi? Jos tarjolla on vain lihavaihtoehto, en huomioi kasvissyöjää ja tuomitsen hänen vakaumuksensa. Jos tarjoan muille pihvit ja yhdelle jotain porkkanapyöryköitä, pahastuuko hän silti? Onko se osoittelevaa, vaiko se, jos syödään kasvisruokaa kaikki siksi että yksi haluaa?

Myös oman mielipiteeni sanomista esittämääni kysymykseen pohdin, kun minun ehkä koettasiiin tuomitsevan sen toisen vaihtoehdon kannalla olevat.

Roomalaiskirjeessä ohjeeksi annettiin: ”Jos veljesi pahastuu ruoastasi, et enää ole noudattanut rakkauden vaatimuksia.”

Paavali jatkaa roomalaiskirjeessä: ”Jumalan valtakunta ei ole syömistä eikä juomista, vaan vanhurskautta, rauhaa ja iloa, jotka Pyhä Henki antaa. Joka tällä tavoin palvelee Kristusta, on Jumalalle mieleen ja saa ihmistenkin arvonannon. Pyrkikäämme siis rakentamaan rauhaa ja vahvistamaan toisiamme.”

Meitä kehotetaan armahtamaan toisiamme niin kuin meidän Taivaallinen Isämmekin armahtaa meitä. Tämä ajatus pitää jo sisällään tiedon siitä, että kaikkien hyvien ja rakastavien tekojen lisäksi teemme välillä myös väärin ja epäonnistumme. Jumala sen tietää ja on siihen varautunut. Hän on valmis antamaan anteeksi, kunhan virheensä hänelle reilusti myöntää ja lupaa jatkaa lähimmäisen rakastamisen yrittämistä.

Kimmo Ansamaa

Samasta aiheesta pidin saarnan Olarin kirkossa 5.7.2009. Saarna on luettavissa Olarin seurakunnan sivuilta.