Olet siis kahden kodin loukussa, totesi minulle pankinjohtaja kun olin ostamassa uutta asuntoa. No näin on. En kuitenkaan osaa ajatella vielä tuota uutta asuntoani kodiksi. En siellä vielä asu enkä ole millään muotoa sinne asettunut.

Koti on ihana sana. Siellä on lämmintä ja hyvä olla. Tai ainakin näin pitäisi olla. Jokaisen ihmisen pitäisi omistaa koti. Vaikka ei ihan rahallisesti, niin ainakin sydämessä. Meillä on kotona tapana sanoa, että sylistä on hyvä mennä. Ehkä siksi, että koti ei kuitenkaan ensimmäiseksi edusta fyysistä rakennusta vaan ihmisiä, lämpöä ja välittämistä. Kotona koen olevani turvassa.

Vaikka pidän matkailusta ja tien päällä olemisesta, koen koti-ikävää. Kaikkia rakkaita ei voi raahata mukaansa - ainakaan ihan joka reissulle. Kuitenkin usein täällä kotonakin koen ikävää. Joskus se kohdistuu johonkin ihmisiin, joskus taas se on jotain mitä ei voi sanoittaa. Ikävöi jotain, mikä ei oikein täällä ole. Vähän kuin joskus on nälkä eikä kuitenkaan tiedä mitä söisi.

Ikävässä on suruisia puolia, mutta myös ihania. On ihanaa odottaa jotakuta kotiin tai odottaa näkevänsä jonkun rakkaan. On ihana ikävöidä omaa sänkyä tai ystävien tapaamista. Ikävä on ihanaa silloin kun aavistaa sen saavan joskus täyttymyksen. Ihanaa silloin kun tietää, että odotus palkitaan.

Siksi minusta on ihanaa tuntea tämän sunnuntain aihetta: Jumalan kansan koti-ikävää. Sillä tiedän, vielä kerran se saa täyttymyksen.

Heidi Salmirinne