Sivun toiminnot

Kirkon portailla

Kävin hiljattain vihkimässä lapsuuden tutun. Itse asiassa olin jo toista kertaa häntä vihkimissä, sillä joskus lapsuutemme kaveripiirin leikeissä oli hänet kerran jo pappia esittäen vihkinyt. Tuo leikki on ollut näin jälkeenpäin ajateltuna melko enteellinen. Noin 25 vuotta sitten hääautona silloiselle "hääparille" toimivat kottikärryt. Tällä kertaa puitteet Johanneksikirkossa olivat hieman juhlavammat ja hetkessä ei ollut leikkimieltä vaan vakaita aikeita, mutta silti pyhyyttä ja iloa.

Oli metka tavata sellaisia lapsuuden ystäviä, joita ei ollut vuosiin nähnyt. Ihmiset tietysti muuttavat ja aikuistuvat, mutta toisaalta kaikissa tutui olevan jotain hyvin tuttua. Olen joskus pohtinut, mistä se johtuu, että elämässä on sellaisia ystäviä, joiden kanssa ei välttämättä ole nähnyt vuosikausiin, mutta kohdataan keskustelu alkaa niin luontevasti kuin olisi päivittäin puhuttu. Kaikkien kanssa näin ei käy. Joskus aika ja elämä valintoineen saattaa viedä hyväkin ystävän etäälle niin, että tuntuu, että eihän meillä ole mitään keskusteltavaa tai mitään yhteistä.

Vihkiminen on kuitenkin yhteyden juhla. Kokoaa yhteen ystäviä ja sukulaisia - niitäkin, joille aina sanotaan, että pitäisi nähdä useammin. Vihkiminen yhdistää kaksi sukua. Tietysti se liittää kaksi ihmistä toisiinsa juridisesti ja hengellisesti. Vihkiminen on samalla pieni jumalanpalvelus, jossa ihminen ja Jumala voivat kohdata. Jumalan keskeinen piirre on se, että hän tahtoo yhdistää. Maailma, me ihmiset ja pahan vallat puolestaan saamme aikaan monenlaista eri suuntiin kulkemista.

Vihkimisessä puheet tulivat pidettyä. Kirkon portailla sain kuitenkin itse kokea vielä viimeisen saarna. Juhlakansalle jaettiin riisiä ja me järjestyimme riveihin oven kantapuolen odottamaan vihkiparia. Silloin keskellemme kirkon portaille lennähti hyvässä lihassa oleva kyyhkynen, joka ilmeisesti hyvin tietoisena siitä, mitä tuleman piti, jäi portaiden keskelle katselemaan oven suuntaan. Mieleen nousivat Jeesuksen sanat: "Katsokaa taivaan lintuja. Eivät kylvä eivätkä leikkaa varastoon ja silti teidän taivaallinen Isänne ruokkii ne." Taivaallisen huolenpidon varaan on hyvä jäädä.

Kirjaudu sisään


Salasana hukassa?
Uusi jäsen?
Blogeissa nyt
Toimeton 18.05.2012
Kaikki...
Kevätkysely
Mikä on parasta keväässä?







Ääniä : 6 Tulokset
Äänestykset
Rukousruletti

Rukouksia Twitterissä
Päivän Sana
» 22.05.2012 | Sak. 14:9 22.05.2012
Rukouksia