Kaupallinen joulu?
Tänäkin jouluna kirkkoihin, kappeleihin ja ehkäpä joihinkin kauppojen vitriineihinkin on rakennettu jouluseimi. Kuvattuna ovat vähintään Jeesus-lapsi, Maria ja Joosef, mutta usein myös paimenia, lampaita, ehkäpä myös enkeleitä ja tietäjiä tuomassa lahjojaan.
Ensimmäinen kaupallinen joulu, sanoisi ehkä joku noista kultaa, suitsuketta ja mirhaa hankkineista joulutervehdyksen tuojista. Hyvä, että veivät näyttäviä lahjoja, jotka pantiin merkille, sillä tuskin meille olisi säilynyt kerrottavaksi ja perinteeksi asti mitään, jos he olisivat vieneet vanhemmille onnittelukortin ja joulukukan.
Adventin aika on valmistautumista juhliman Jumalan ihmisille antamaa joululahjaa, Jeesusta, joka tuli maailman Vapahtajaksi ja ihmisten pelastajaksi.
Me noudatamme edelleen tuota tapaa tehdä tai hankkia lahjoja. Se on hyvä tapa, jos teemme sen muistellen tuota ensimmäistä joulua ja Jumalan lahjaa ihmisille. Lahjan saadessamme voimme kiittää paitsi lahjan antajaa myös Jumalaa hänen suuresta lahjastaan. Jos me otamme tuotteen kaupan hyllystä käteemme muistaen samalla Jeesusta, kädessämme ei olekaan meidät joulun sanomasta vieraannuttanut myyntihoukutus vaan jouluhartaus!
Pyhä Jumala.
Odotamme ja valmistelemme joulua.
Avaa silmämme näkemään,
mitä sinä olet valmistanut meille.
Kiitos pelastuksen lahjasta.
Opeta meitä jakamaan joulun iloa keskenämme
ja antamaan lahjojasi myös niille,
joiden elämä huutaa lähimmäistä.
Tätä pyydämme
rakkaan Poikasi Jeesuksen nimessä.






