Me ihmiset jonotamme. Mummoni kertoi, että pula-aikana jonotettiin ostokorttien kanssa kaikkea mahdollista. Joitain vuosia sitten veljeni vietti joitain yön lippupalvelun oven edessä saadakseen konserttilipun. Vuosi sitten ihmiset jonottivat sikainfluenssarokotuksia. Tällä viikolla uutiset kertoivat, kuinka nuoriso jonotti uutta tietokonepeliä. Miksi tällaiset jonot ja ruuhkat syntyvät? Eikö vain siksi, että on olemassa jotain sellaista hyvää, jota me tahdomme? On kiire saada omansa, sillä pahimmassa tapauksessa se hyvä loppuu. On siis varmistettava oma osansa onnesta.

Ei tarvitse tulla kuin minun ikääni, kun huomaa, että elämän onnellisuus ei lopulta löydy kaupasta ostettavista asioita. Ne elämän suuret hienoudet ja vaikuttavat kokemukset, jotka ravistelevat meitä sydän juuriamme myöten niin, että kylmät väreet kulkevat selkäpiissä ja silmäkulmat kostuvat ovat aivan toisaalla. Ehkä niihin liittyy mökkimaisemia ja kynttilän valoa, ystävän hymyä ja hyvästi jättöä, mummolan tuoksu ja lapsen naurua, riparin nuotioilta tai lempilaulu. Nämä hetket ovat kullekin meistä erilaisia. Silti niissä on jotain yhteistäkin: Ne ovat erottuvat arjesta, ne ovat ajattomia ja ne jättävät meihin jälkensä. Usein niissä on vain hyvä olla. Yhdellä sanalla voisi sanoa, että ne ovat pyhiä.

Muinaissuomessa sanat pyhä ja sana raja ovat olleet yhtä. Karttojen pyhä-alkuiset joet ja järvet ovat usein olleet rajoja. Toisaalta ne asiat, joissa pyhä koskettaa meitä, vievät meidät aina rajalla. Tällä rajalla yhtyy elämä ja kuolema, kaipaus ja ilo. Silti siinä on hyvä ja turvallista olla. Pyhyys koskettaa meitä näkymättömän rajan toiselta puolesta.

Pyhää käsittelevässä kirjassa kirjoitetaan:

›› Kysy Facebookissa, mikä on pyhää, niin yhdeksän vastausta kymmenestä on joko ”ihminen” tai ”elämä”. Harva vastaa: ”Jumala”. Jumalaa tämä ei näytä hämmästyttäneen. Hän toimii kuten nykylehden päätoimittaja ja päätti antaa asialleen kasvot. Hän tuli ihmiseksi. Mitä Jumala tahtoi sanoa tulemalla ihmiseksi? osoittiko hän Jeesuksena, miten alas pyhä voi laskeutua, vai näyttikö hän miten ylös pyhitys yltää?‹‹

Ensi sunnuntaina kirkoissa luetaan jälleen siitä ruuhkasta, joka syntyi kerran, kun eräs Jeesus-niminen mies ratsasti aasilla kaupunkiin. Mekin saamme käydä kuin jonoon odottamaan pyhän ilmestymistä maailmaan. Siksi aukeavat joulukalenterin luukut ja glögilasit etsitään esiin adventtikynttilöiden syttyessä. Kaikki tämä hyörinä ja pyörinä osoittaa, kuinka me kaipaamme joulua, kuinka me kaipaamme jotain hyvää ja kaunista. Niin oikeastaan me kaipaamme pyhyyttä. Saavuthan siis ihmishahmon ottanut Jumala minunkin luokseni. Jopa silloin, kun en osaa sinuun uskoa, minä kaipaan sinua. Tahdon laulaa: "Hoosianna!"