Nämä viikot ovat pakottaneet minut taas tuttuakin tutumman ajatuksen äärelle eli Jumalan luomistyön ihmettelyn äärelle. Rippikoulussa keskusteltiin paljon mitä on Jumalan luomistyö ja miten se meissä näkyy. Lopulta päädyttiin ajatukseen, että vaikka on hankala löytää meitä yhdistäviä tekijöitä kovin montaa, niin olemme kaikki ihmeitä.

Tämä ajatus on mielestäni paljon helpompi teoriassa kuin käytännössä. Nuoret myönsivät, että "ihmeillä" pitää olla samanlaiset vaatteet ja samanlainen trendi ollaakseen ihme ja pärjäävänsä kaveri-/kouluporukoissa. Eli aika helposti ajatus Jumalan kuvasta unohtuu.

Tämä ajatus konkretisoitui taas kun tulin vanhempieni luokse hoitamaan kehitysvammaisia. Monet kyllä näkevät syötävän ihanan ihmeen pienessä down-vauvassa. Monivammainen, itseänsä kontroilloimaton iso autistimies on sitten jo erilainen haaste ihmeen näkemisessä. Omille vanhemilleen ja perheelleen lapsi on aina ihme. Niin meilläkin. Mitä useampi vuosi kuluu, sitä rakkaimmaksi he omine vajavaisuuksinensa tulevat. Asiat, jotka ovat olleet ällöttäviä tai pelottavia, näyttävät myös kääntöpuolensa. Ja toki kun itsellekin tulee ikää lisää, on asioilla myös perspektiivinsä. Tämän maailman vajavaisuudet näyttäytyvät paljon raaempina. Naivistisesti ajateltu olisikohan sotiakaan jos maissa olisi kehitysvammaisjohto - ainakaan ei tulisi niin paljon ruumiita kun niitä valomiekalla ratkottaisiin. :)

Näinä päivinä olen joutunut taas oppimaan ja sisäistämään vanhaa ajatusta: minun onneni ei välttämättä ole muiden onni. Tällä en tarkoita sitä, että muiden pitäisi olla onnellinen minun onnestani vaan, että sen minkä minä koen onneksi ei ole kaikille onnea. Tunnen nimittäin usein surua siitä, että nämä kehitysvammaiset eivät voi tehdä kaikkea sitä mitä normaalit ihmiset voivat. Sitten niitä raahaan paikasta toiseen intona, että ole nyt onnellinen ole! Ja saan usein huomata, että onnellisia he olivat jo ennenkin reissujani, mitä niitä menin sorkkimaan.

He ovat Jumalan arvokkaina luomistyönä onnellisia tässä päivässä. Minun pitää päästä ostamaan trendifarkkuja tai ulkomaanmatkoille kokeakseni elämäni edes tyytyväiseksi ja hyväksi. Heille riittää päiväkahvi ja ihan huippua on tuore pulla.

He ovat onnellisia silloinkin kun minä en. Siinäpä läksy opittavaksi.