Jänikselle tappio oli karvas. Hetki on karvas jokaiselle itsevarmalle, kun koroke kaatuu ja olisi aika ottaa vuorostaan toisten apua vastaan. Sillä totuus on se, että jokainen on jossain vajavainen ja tarvitsee auttajaa – jos se ei ole tänään niin ehkä niin oli eilen tai on huomenna. Jo vanha kansa tiesi, että ylpeys käy lankeemuksen edellä. Nyöryys auttaa elämän matkalla.

Nöyryys ei tarkoita sitä, että meidän tulisi teennäisesti nöyristellä ja  piilotella kykyjämme ja lahjojamme. Päin vastoin me saamme iloita taidostamme ja osaamisestamme. Ei kynttilää ole tarkoitettu piiloon vakan alle, vaan lapun jalkaan valaisemaan koko huone. Nyöryys on sitä, että muistamme, ettemme ole erehtymättömiä tai kaikkivoipia. Hienoinkaan tieto tai vahvinkaan lihas ei ole koskaan yksin ihmisen omaa ansiotaan. Kaikki hienot ominaisuutemme riippuvat osaltaan muista: vanhempien hoidosta, ystävien tuesta, opettajien avusta,kunnon vaelluskengista ja lopulta siitä, että jokapäiväinen leipä pitää meitä elossa. Lopulta kaikki hyvä on Jumalan kädestä lahjaksi saatua ja sen Jumala tiestysti tietää. Sen sijaan muille itselleen ja muille kenkien kuluttajille ihminen voi esittää vaikka millasta pyhimystä.

Tällaiseen hurskasteluun fariseukset usein lankesivat. Heidän oli helppo puhua oikesta tiestä, mutta sen noudattaminen taisi olla silloin aivan yhtä hankalaa kuin tänäkin päivänä. Fariseusten tavoin me  helposti näemme itsemme Super-Hessuiksi silloin, kun käsillä on pähkinöitä, leilissä on vettä ja päivä paistaa. Oman näppäryyden eksyttämän eväät kuitenkin pian loppuvat korpitaipailla. Silloin on hyvä, jos vierellä on toinen ihminen, vaikka hänkin olisi eksynyt ja uupunut. Mikään ei kuitenkaan korvaa sitä apua, jonka Jumala on meille valmistanut. Vaikka me kokisimme itsemme Hänen rinnallaan miten vähäpätöisiksi tahansa, Jumala ei meitä ylen katso tai ylpeile voimallaan ja tahrautumattomilla vaatteillaan. Hän katsoo meitä rakastavasti ja on valmis ottamaan taas taakkamme kantaakseen. Hän tarjoaa virvoittavaa vettä ja näyttää oikean suunnan. Ja jos vaeltajan voimat ovat aivan lopussa, hän ottaa kantaakseen.

Lähimmäisen rakkaus on puolet koko kristin opista. Se toinen puoli on Jumalan rakastaminen, Hänen rakastamisensa, joka meitä auttaa, kantaa ja vahvistaa. Jumala on olemassa! Unohda siis murehtiminen ja nauti elämästä. Älä kuitenkaan unohda Jumalaa äläkä toisia luotuja.

(Tämä oli ote saarnastani muutaman viikon takaan. Pohjatekstinä oli Matt. 23: 1-12)