Olet täällä: Etusivu Blogit Heidi E:n blogi Pieniä tekoja ympäristön hyväksi
Sivun toiminnot

Pieniä tekoja ympäristön hyväksi

Kirjoittanut Heidikirjoitettu: maanantai 28. huhtikuuta 2008, 14.47 viimeisin muutos: maanantai 28. huhtikuuta 2008, 14.47
Nykyään puhutaan paljon siitä, miten maapallon lämpötila nousee, jäätiköt sulavat kovaa kyytiä ja kiihdyttävät omalta osaltaan tätä ikävää oravanpyörää. Maailman energian kulutus kasvaa koko ajan.

Elintaso nousee eri puolilla maailmaa, ja on jo pitkään tiedetty ettei maapallo kestä länsimaisen elintason leviämistä maailman kolkkiin. Me länsimaalaiset omine rikkauksinemme olemme olennaisessa osassa tässä jutussa. Joku yrittää pestä kätensä tästä hirvittävästä sopasta sanomalla ettei yksittäisten ihmisten teot vaikuta. Ja höpö höpö. Toki muutosta pitäisi tapahtua suurissa teollisuuslaitoksissa ja valtioiden tasolla, mutta ei pidä vähätellä yksittäisten ihmisten osuutta. Itse olen ainakin kovasti syyllinen ilmastonlämpenemiseen, enkä sitä omantuntoni vuoksi aio kieltää.

On kaksi asiaa, mitkä saavat minut aina näkemään punaista, raivostumaan kun pillastunut sonni (toistaiseksi tämä raivo on pysynyt kurissa sisälläni).

Monella metroasemalla on useammat liukuportaat, joista usein kolmet neljästä vie porukkaa ylös metrotunnelista. Iltasellaan kun matkustajia on vähän, portaat pysähtyvät - järkevää energiansäästöä, eikö niin? Sitten saapuu metro ja sen kyydistä nousee pois parikymmentä matkustajaa. Ensimmäisenä portaille ehtinyt käynnistää portaat, joita kaikki pääsisivät nopeasti ja kätevästi ylös. Mutta tämä ei meille energianmässäilijöille riitä: on pakko saada käynnistää omat portaat. Ja niin kolmet portaat kuljettavat kourallista ihmisiä ylös.

Toinen juttu, mikä harmittaa on se, kun tupakoivat ihmiset (yleensä keski-ikäiset - lienekö he kaikkein vähiten luonnontilasta piittaavia?) heittävät vielä palavat tupakan tumppinsa maahan. Siinä ne savuttelevat kaikessa rauhassa itsekseen myrkkysavuja ilmakehään ja meidän muiden nenään. Eikä varmasti ole kovinkaan tavatonta, että koira tai kissa tai muu paljasjalkainen eliö astuu palavan tumpin päälle ja polttaa jalkansa.

Näitä esimerkkejä riittäisi kerrottavaksi vaikka huomiseen asti.

Mitkä luomakunnan ja sen asukkaiden hyvinvointiin liittyvät asiat sinua ärsyttävät?

Lampusta bussiin

Kirjoittanut: Nimimerkki Airam - maanantai 28. huhtikuuta 2008, 17.29
Miksi hehkulamppuja vielä myydään?
Miksi kompostointia ei tueta? Eikö joukkoliikennettä?
Miksi kauppakeskukset suunnitellaan autoja varten?

Junalla ei viitsi matkustaa

Kirjoittanut: Nimimerkki Heidi - perjantai 02. toukokuuta 2008, 12.45
Niinpä, jos käyn vanhempini luona junalla yksin, joudun pulittamaan siitä ilosta 70 € tai enemmän. Autolla ajaisi sinne alle 50 €:lla (bensoihin ei menisi edes niin paljon). Ei ole mitään järkeä missään. Valtion pitäisi antaa VR:lle niin isot tuet et matkustaminen olisi ainakin puolet halvempaa. Varmasti moni valitsisi tämän mukavan matkustustavan auton sijaan, jos se pystyisi kilpailemaan hinnassa yksityisautoilun kanssa.
Kirjaudu sisään


Salasana hukassa?
Uusi jäsen?
Heidi E:n blogi
« toukokuu 2012 »
ma ti ke to pe la su
1 2 3 4 5 6
7 8 9 10 11 12 13
14 15 16 17 18 19 20
21 22 23 24 25 26 27
28 29 30 31
Heidi E:n blogi:
» Pian sataa taas 06.10.2008
Kaikki...
Kevätkysely
Mikä on parasta keväässä?







Ääniä : 6 Tulokset
Äänestykset
Kotimaa24-blogit
Syötettä ei ole saatavilla.