Aivan liian pitkä...

Ensinnäkin olen aloittanut kudontaharrastuksen ihan tosissani. Lapsuudestani asti äiti ja mummo ovat toivoneet, että niin kävisi. Välillä on semisti käynytkin, mutta se innostus ei ole kantanut kauaakaan. Nyt tänä talvena tuntuu kantavan. Ja sitä mukaa minä kannan rahaa lankakauppaan. 

Tämä nyt tuskin on Euroopan historian trendikkäin tapa viettää aikaa - paitsi joissakin piireissä. On kutominen nykyisin paljon katu-uskottavampaa kuin kymmenen vuotta sitten. Ja minä olen aikuistumisen vuoksi paljon vapaampi tekemään niitä juttuja, mitä haluan välittämättä trendikkyydestäni. Sitä paitsi Poikaystävä sanoi, että älä vain lopeta tuota, kinaamme paljon vähemmän, kun sinulla on kudin kädessä! (Vaikka totuuden nimissä täytyy sanoa, ettei tämä nyt ihan aina pidä paikkansa, minä olen kyllä niin hyvä aloittamaan kinaa ties mistä. Valitettavasti.)

Yksi asia vielä kutomisesta: tiesittekö, että on olemassa lankamerkkejä ihan niin kuin kaikessa muussakin? Minä en. Ihmettelin vain, miten joku lanka voi maksaa niin paljon enemmän kuin joku toinen, vaikka minun käsityskykyni mukaan ne ovat samanlaisia lankoja. Mutta se johtuu siis vain siitä, että se toinen merkki on hienompi. Ja kutojat ilmeisesti brassailevat lanka- ja puikkomerkeillä. Niiin hassua! :)

Kutomisen lisäksi olen päivitellyt lumen tuloa ja kasaantumista ja autojen juuttumista ja parkkipaikkaongelmia ja huonosti tehtyjä lumitöitä ja katujen järkyttävää kuntoa. Jotenkin olen ollut huomaavinani, että tässä ajanviettotavassani olen ollut suorastaan ajan hermolla. Ihan vähän jännittää, mitä tämä viikko tuo tällä saralla tullessaan. Pääseeköhän sitä enää kohta töihin?

Töissä meillä on ollut vähän kaikenlaista. Enimmäkseen vain kivoja juttuja, välillä vähän haipakkaa, kun flunssa-aalto kaataa lapsia ja aikuisia petiin ja asiat olisi silti hyvä saada rullaamaan. Yhteenvetona sanottakoon, että paljon ihmisiä on tavattu, asioita suunniteltu ja tämän vuoden riparit pyöräytetty käyntiin (miksi ne nuoret tulevat ripari-ikään koko ajan vain nuorempina ja nuorempina?!).

Eräänä isona henkilökohtaisena asiana olen viiden vuoden tauon jälkeen käynyt optikolla ja hankkinut uudet prillit! Näköni oli parantunut. Ja siitä riemastuneena otin koko paketin: kahdet uudet lasit ja aurinkolasit. Nyt lienen niin häikäisevän moderni, että aurinkolasit tulevat ihan tarpeeseen suojautuakseni omalta itseltäni. Kunhan uudet häikäisyn estot saapuvat ja paparazzit bongaavat minut, voitte lehtien palstoja lukiessani todeta, että olenhan minä tuon blogia lukenut. Ihan niin kuin eräs kanssaihminen kaukana täältä, jolle kolmas osapuoli minua yritti esitellä: "Juu, olen minä hänen saarnojaan kuullut." Siinä hetkessä tiesin olevani pappi. Normaalisti olisi taidettu sanoa, että olemme me tavanneet.

Saarnoista puheen ollen: olisittepa olleet paikalla (ja ehkä joku onnekas olikin!), kun minulla oli havaintoväline mukanani saarnatuolissa tässä pyhänä muutamana: multapurkki, jonka uumenissa on pari kurkun siementä. Olen niin ylpeä itsestäni, kun silläkin saralla alan siirtyä tälle vuosituhannelle. Ei mene montaakaan vuosikymmentä niin olen ihan ajassa kiinni kaikkine silmälaseineni ja harrastuksineni ja saarnoineni. 

Lisäksi olen tietysti harjoittanut näitä muita nykyajan tekemisiäni kuten metsäilyä koirien kanssa, kodinhoitoa, ystävänpäivän viettoa, viherkasvien hoitoa, seurakunnallista vapaaehtoistyötä (Olarin ulkopuolella), sosiaalisessa mediassa haahuilua, ylijääneiden ruokien pakastamista, yömyöhäistä kuntosaleilua ja uusimpana nykyajan harrastuksenani kirjallisuuspiiriä. 

Minä ja ystäväni perustimme kirjallisuuspiirin ihan itse, koska meidän teki niin kamalasti mieli sellaiseen päästä mukaan. Ensimmäinen kokoontuminen on ollut. Paikalle saapui minun ja ystäväni lisäksi kolmas henkilö - joka oli jo aiemmin sopinut tuovansa ystäväni paikalle, silä kokoonnuimme minun luonani. No, kiinnostuneita on kuitenkin ilmoittautunut, joten eiköhän seuraava kerta ole jo menestys! Jos vain tietäisivät, miten hauskaa meillä oli kutimien, teekuppien ja Runotyttöjen parissa, mukaan haluaisivat kaikki. Tulee aika, jolloin meidän kirjallisuuspiiriimme pääsee vain syvähaastattelun kautta ja Hesarin toimittajat lahjovat jäseniä päästäkseen tekemään juttua kokoontumisistamme kulttuurisivunsa täytteeksi. Vielä tällä hetkellä kuitenkin esimerkiksi Poikaystävän kasvoilla on leveä virne joka kerran, kun kirjallisuuspiiristämme vaahtoan. Se ei kuulemma ole kaikkein nykyaikaisin harrastus.

Trendikkäitä talvipäiviä itse kullekin!

Ps. Tällä viikolla Vanhassa Kulmassa olisi mukava tavata Teitä livenä - ja Twitterissä voi lukea joka päivä tuoreimmat kuulumiset!