My Africa

Kuvitelmani Afrikasta on niin stereotypinen, mutta niin totta. Kuljeskelen usein pitkin katuja, eli hiekkateillä, jotka auringon valossa hehkuvat punaisena samalla kun kiljuvat lapset juoksentelevat ympärillä. Ihmiset istuvat hökkeleidensä edustalla – ilman kiirettä. Etenkin vanhemmat naiset pukeutuvat värikkäisiin gomeseihin eli perinteisiin hameisiin. Aamuisin ja iltaisin kadun vierustat täyttyvät ihmisistä, jotka myyvät chapatteja (rieskaa muistuttava lettu), rolexeja (munakas cahapattiin käärittynä) ja uppopaistettua cassavaa (jonkinlainen juuri, mutta rasvassa paistettuna on aika lähellä ranskanperunaa). Ja tietysti nämä ovat juuri sellaisia katukeittiöitä, joista varoitellaan, mutta hei, rolex on jotain tosi hyvää ja toistaiseksi olen pysynyt hengissä. Ja kyllä, kanoja ja vuohia vaeltelee siellä täällä, vaikka ollaan vain kivenheiton päässä pääkaupunki Kampalan keskustasta.

Afrikka on kyllä paljon muutakin, kuin tätä. Kampalan keskustassa kävelevät kiireiset ihmiset puvuissaan, puhuen kännyköihin ja yrittäen samalla puikkelehtia Kampalan hengenvaarallisen liikenteen seassa. Nuoret pukeutuvat kuin ketkä tahansa länsimaiset nuoret ja etenkin naiset panostavat ulkonäköönsä enemmän kuin keskiverto suomalainen. Jos menee uuteen kauppakeskukseen, ainoa ero Suomeen on se että kaikki ovat mustia. Mikään ei muistuta siitä että on Afrikassa. Tai no, sitten kun työntelee ostoskärryjä supermarketissa ja yht´äkkiä onkin pimeässä kun sähköt katkeavat (eritysen hauskaa tämä on leffateatterissa), joo silloin muistaa taas missä on.

Ja sitten on se mikä varmaan monelle tulee mieleen kun puhutaan Afrikasta – köyhyys. Ja kyllä, se on osa Afrikkaa ja se näkyy. On suomalaisena vaikeaa nähdä pieni lapsi kadulla kerjäämässä ilman vaatteita. On kamala tunne istua autossa ruuhkassa, kun kerjääjät koputtelevat ikkunoihin pyytäen rahaa. Ja on hyvin, hyvin surullista kohdata äiti, joka ei pysty elättämään lapsiaan. Suomessa köyhyyden kanssa ei samalla tavalla joudu kasvokkain, se ei muistuta itsestään joka päivä. Täällä ollessa joutuu pakostakin miettimään köyhyyttä. Välillä on se tunne, että mitä enemmän sitä kohtaa, sitä enemmän haluaa taistella sen kitkemiseksi. Mutta toisaalta, mitä enemmän sitä näkee, sitä epätoivoisemmalta tuntuu yritys taistella sitä vastaan. Mutta niin sanotaan, että koko maailmaa et voi pelastaa – mutta pelasta edes pala siitä.

Ja itselleni on ollut tärkeää oppia ja huomata että Afrikka ei ole vain köyhyyttä. Ilo pienistä asioista, jatkuva hymy ja elämä ilman stressiä ovat jotain, jota toivottavasti kannan pienen palan mukanani Suomeenkin.