Yleisen kulkuvälineen ylistys

Junan vaunussa tai bussissa istut mieluiten niin, että vieressäsi on tyhjä paikka omalle laukullesi. Laukussa on kirja, lehti, meikkejä, soittolaite ja kännykkä. Nämä siis useimmiten meillä naispuolisilla. En tiedä, mitä miehillä on laukussaan viereisellä penkillä. Useimmiten heilläkin on laukku turvallisesti vieressä.

Laukusta huolimatta aina välillä on ruuhka-aika, jolloin rakkaat kulkuvälineet ovat täpötäysiä. Silloin hienossa takissa oleva vanhempi herrasmies kysyy kovaan ääneen, että eikö täällä olekaan kaikille istumapaikkoja. Samalla toinen tilittää kovaan ääneen vieressä joko henkilökohtaista tragediaansa tai firman tilannetta. Oma elämä vaikuttaa helpolta, kun kuuntelee tuntemattomien hätää.

Jostain kömpii pieni mummo istumaan inva-paikalle vetäen kassikärryään. Samalla kuuluukin kuulutus, että kahvikärry ei kierräkään, ja mummo toteaa kahvin olevan hänelle tärkeää. Konduktööri kuuntelee kärsivällisesti, kunnes hiippailee hitaasti eteenpäin. Samalla, kun ojennat lippua hiljaa hymyillen, mietit, että kyllä sinunkin tekisi mieli kahvia, ja miten voisikin mennä juttelemaan mummolle. Ei sitä kuitenkaan kehtaa, mitä muutkin ajattelisivat.

Mukana on turisteja tai muita muukalaisia alueella, jotka kyselevät oikeaa pysäkkiä ja ihmettelevät, miten täällä tulee käyttäytyä. Harva kuitenkaan neuvoo, koska ei osaa kieltä kunnolla. Siis englantia, jota kaikki alle viisikymmentävuotiaat ovat opiskelleet kymmenisen vuotta. Apu tulee kuitenkin jostain, joskus myös sinulta.

Yleinen kulkuneuvo näyttää elämän todellisuuden. Tällaista on elämä. On ihmisiä, joita et halua viereesi istumaan, vaikka oletkin sitä mieltä, että kaikille tulee olla paikka. Jossain vaiheessa sinua harmittaa, ja soitat ystävällesi ja muut hiljenevät kuuntelemaan sinun murheitasi tai suunnitelmiasi. Joskus autat jonkun vaunujen kanssa, toisen kerran suljet silmäsi, kun haluat vain olla hiljaa ja kadota. Ihmiset vaihtuvat ympärillä, ja joskus sinäkin poistut kulkuvälineestä omalla pysäkilläsi