Miten muuttuukin...

Ja sitten lauantaina saatiin kuulla taas uudesta ikävästä uutisesta. Jotenkin sitä häkeltyi, kuinka isoja asioita voikaan olla hälytyksen takana. Ikävä kyllä ajatus rukouksesta tuli vasta hetken päästä, eikä suinkaan ensimmäisenä mieleen. Mutta uskon, että Jumala kuulee myös sen ensimmäisen huokauksen.

Nyt on sitten eilisen aikana ehditty rukoilemaan kirkossa tai yksin kotona. Ainakin monet kävivät sytyttämässä kynttilöitä myös netissä. Tuntuu hyvältä, kun voi tehdä edes jotain. Tekemällä voi surua kohdistaa johonkin hyvään niin itselle kuin muillekin. Joskus kuitenkin on yhtä tärkeää myös istua alas ja surra rauhassa.

Toivon uhrien omaisille ja kaikille lähellä olleille mahdollisuutta jakaa yhdessä suruaan ja toivottomuuttaan. Toivon heille myös toivoa.