Minähän siis olen arponut pari viikkoa, että pitäisikö se vapaapäivä sittenkin siirtää ja pakata itse reppu täyteen kameroita, jotta olisi sitten laittaa jotain näille sivuille. Sinnikkäästi on kuitenkin delegoitu, kyselty, järjestelty ja ohjeistettu, jotta muut homman hoitaisivat ja minä voisin kuskata poikaani kaverinsa synttäreille.

No eihän sieltä malttanut poissa olla, ei mitenkään. Ensin synttäripaikalle yksi lapsi, sitten kirkolle ja nuorimmainen testaamaan lastenhoitoa, esikoinen mukaan kirkkosaliin. Tarkistin, että videokameran varressa oli sovitusti henkilö ja hetki juteltiin, mitä ehkä kannattaisi kuvata ja mistä, vaan tuntemattomia ovat Malisen tiet saarnan aikana, joten yritä siinä sitten sijoittua. Huomenna – ei kun tänään (hui olkoon, miten paljon ei kun vähän kello on) katsotaan, mitä nauhalta löytyy.

Idea valokuvaamisesta oli kehittynyt/muuttunut melko paljon siitä versiosta, josta itse olin ennalta kuullut. Aika näyttää, milloin ja millaisia kuvia käyttöömme siunaantuu, mutta kuulemma niitä on luvassa.

Synttärit loppuvat seitsemältä ja ehtoollinen alkaa varttia vaille. Sinne heti ensimmäisten joukossa – kerrankin, yleensä nimittäin en sitä jonottamista jaksa ja istun penkissä odottamassa ruuhkahuipun päättymistä. Leipä ja viini, aamen ja ovesta ulos harjaamaan lunta auton ikkunoista. Vielä kun mahtuisi peruuttamaan ruudusta pois, vaikka takana on poikittain muuan saarnassakin mainittu sininen kupla. (Ei ollut kuulemma itse parkkeerattu.) Kyllä näistä Olarin papiston kulkuneuvoista nyt puhutaan siinä määrin, että luulisi jo jonkun autonvalmistajan hieman sponsoroivan.

Parin minuutin pikainen pistäytyminen synttäripaikassa, mutta auton ikkunat ovat jälleen jäätyneet. Rapsutuksen jälkeen palaamme kirkolle ja ehdimme kirkkokahvijonoon, joka ei ollut kahvijono, sillä tarjolla oli teetä, mehua ja kaakaota sekä ties mitä herkkuja. Kakku ja kaakao lähentelevät lahjontaa ja kotimatkalla harmittaa popittomien messujen kahvi ja pulla, mutta enemmän kuitenkin popin puute. Näitä lisää, ja tuleehan näitä!