Toisenlainen rautakauppa
Heti ovesta sisään mennessä kiinnitti huomiota kolmen mainoksen rivi, niin kuin kaupassa tietysti aina on. Tarjousta ja erikoistarjoustahan hyppii silmille kynnykseltä lähtien, mutta ensimmäinen ja näkyvin mainospaikka tarjosikin jotain tavallisuudesta poikkeavaa. Bauhaus mainosti ostamaan joululahjaksi Toisenlaisen lahjan: siis vaikkapa vuohen, kanoja tai koulutarvikkeita.
Kyseessähän on tuo monien tuntema Kirkon ulkomaanavun varainkeruukampanja. Moni pomo on jo saanut alaisiltaan lahjaksi sikoja ja kehitysmaiden ihmiset samalla avun.
Tuo mainosten rivi muistutti hienolla tavalla siitä, miten omat tarpeet, läheisten muistaminen ja kaukaiset lähimmäiset eivät välttämättä ole toistensa kilpailijoita – eivät yksittäisen ihmisen eivätkä näköjään myöskään yrityksen arvomaailmassa.
