Olet täällä: Etusivu Members Kimmo Blogi Kohtalokas jumalanpalvelus
Kimmo Ansamaa
» Blogi (37)
» Kuvat (10)
» Videot (10)
Blogi
« toukokuu 2012 »
ma ti ke to pe la su
1 2 3 4 5 6
7 8 9 10 11 12 13
14 15 16 17 18 19 20
21 22 23 24 25 26 27
28 29 30 31
Blogi:
» Hankala kirjahylly 07.03.2012
» Täydellinen pappi 30.09.2011
Kaikki...
 
Sivun toiminnot

Kohtalokas jumalanpalvelus

Kirjoittanut Kimmo Ansamaakirjoitettu: sunnuntai 06. helmikuuta 2011, 17.41 viimeisin muutos: sunnuntai 06. helmikuuta 2011, 17.45
Olin ehkä 12-vuotias, kun kotiseurakuntani järjesti ”poikapäivät” eli tapahtuman, joka alkoi Meidän messulla ja jatkui jollain rastiradalla ja yhteisellä ruokailulla. Silloin en vielä tajunnut, että tyttöjä syrjittiin, vaan osallistuin kaikin puolin pahaa aavistamatta tuohon (liian) mukavaan päivään. En nimittäin takuulla olisi osallistunut ainakaan tuohon aloitusjumalanpalvelukseen, jos olisin tajunnut, kuinka paljon turhautumista se myöhempinä vuosina aiheuttaa.

Keskiaikaiseen harmaakivikirkkoon oli luultavasti ensimmäistä (ja viimeistä?) kertaa saatu oikea bändi, eikä huono bändi ollutkaan. Laulusolistin ääni oli kaunis ja esiintymistapa innostava. Parasta oli kuitenkin rumpali, joka lapsen arvion ja vuosikymmenien varrella kultaantuneiden muistojen mukaan oli erinomainen. Sähkökitarakin soi ihan nätisti. ”Jeesus meidät tänään kohtaa, apuaan hän tarjoaa.” Mieleen syöpyivät sekä sanat että soundi.

Tuon kokemuksen toistumista tässä sitten onkin odoteltu yli 25 vuotta. Toki metallimessussa on soitettu vielä kovempaa ja epäilemättä monessa tilanteessa vielä taidokkaammin – mutta ei koskaan yhtä mukaansatempaavasti. Samoja aineksia on ollut joissain Lähetysjuhlien jäähallimessuissa ja herätysliikkeiden ja lähetysjärjestöjen nuorten tapahtumissa ja musikaaleissa, mutta jokaista sellaista kohti on kuunneltu hurja määrä urkuja, kuoroja ja pianonsoittoa. Perinnemusiikki olisi taatusti uponnut helpommalla ilman tuota muinaista kirkkoreissua ja nyt olisi helpompaa sekä itsellä että muilla. Kateellinen olen heille, jotka urkumusiikista pitävät.
 
Niin, hupsis. Ehkä ei olekaan sattumaa, että hyvien messukokemusten takana ovat usein lähetysjärjestöt. Niille on itsestään selvää etsiä sellaisia toimintatapoja, jotka kiinnostavat uusia ihmisiä. Siihen opittiin jo silloin aikanaan Ambomaalla, kun yritettiin saada ensimmäistä ihmistä kasteelle. Seurakunnissa sen sijaan keskitytään aika paljon olemaan olemassa olevien kanssa ja ammennetaan siitä aarteistosta, josta aiemmat kristityt ovat olleet kiinnostuneita. Kun sen tekee hyvin, on yleisökato mahdollisimman hidasta – mutta varmaa. Aina nimittäin joku kuulee aidan takaa jotain uutta ja kiehtovaa ja tykästyy siihen.
 
Tällä hetkellä paras espoolainen yritys tavoittaa jotain tuosta lapsuudenkokemuksestani on pop-messu. Ei siellä virsiä laulettaisi, jos minä saisin päättää, ja muita liturgisia kiemuroita rukattaisiin luontevampaan suuntaan, mutta paljon hyvää tuossa messussa on. Osallistumisessa on riskinsä, mutta tule jos uskallat.
 
Seuraava poppis Matinkappelilla 13.2.2011 klo 18
 

Monipuolisuutta

Kirjoittanut: Nimimerkki Pekka Kiviranta - sunnuntai 06. helmikuuta 2011, 20.08
Urut on hyvä säestyssoitin. Ja piano. Mutta eivät ainoita. Samoin klassinen musiikki on hyvää. Mutta ei ainoata hyvää. En siis vastusta messuja, joissa säestyssoittimena on urut ja esitetty musiikki klassista. Niin on hyvä. Mutta monipuolisuutta kaipaisin. Messun voisi hyvin säestää bändi, musiikki kansanmusiikkia tai sellaista, joka menee jalan alle. Kaikkineen seurakunnan elämä kaipaisi moni-ilmeisyyttä. Näin myös musiikin osalta, joka on keskeinen elementti uskon ilmaisussa.