Aatto – varaslähtö?

Jonkinlainen ristiriita teorian ja käytännön välillä on myös juhlaan liittyvän pidemmän juhla-ajan sijoittumisessa. Kirkkovuodessa adventtiaika on valmistautumisen aikaa, mutta vasta joulun jälkeen on jouluaika, jolloin liturginen väri on juhlan merkiksi valkoinen. Pääsiäisaika on kirkollisessa kalenterissa pääsiäisen jälkeen, ei hiljaisella viikolla, mutta erilaisia kiirastorstain pääsiäisbileitä naamiaishuveineen tuntuu olevan kouluissakin yhä useammin. Ilmeisesti ihmisen mielenlaadulle sopii paremmin loppu- kuin alkuhuipennus. Niinhän rakennetaan jokainen elokuva, kirja ja näytelmäkin.

Mutta miksi loppuhuipennus on jo aattona eikä juhlapäivänä? Olemmeko niin malttamattomia? Vai ovatko juhlinnan tavat sellaisia, että pitää olla riittävästi toipumisaikaa ennen seuraavaa työpäivää? Vai ovatko taustalla juhlalle annetut kilpailevat merkitykset? Aattokäytännöllä keskikesän juhla kokkoineen ei mene päällekkäin Johannes Kastajan juhlan kanssa eivätkä pukkiperinteet varasta koko juhlaa Jeesuksen syntymältä. Sen sijaan uusi tuontitavara Halloween, jonka viikonpäivä vaihtelee, sotkee välillä pahasti pyhäinpäivän viettäjien hiljentymisrauhan.

Wikipedia listaa jouluaaton perinteiksi joulukuusen koristelun, jouluaterian, hautausmaalla käymisen, jouluaaton jumalanpalveluksessa käymisen, joululahjojen antamisen, joulusaunan ja joululaulut, joulurauhan julistamisen ja jouluevankeliumin lukemisen. Jos tällä konseptilla juhlaa vietetään jatkossakin, on joulun vieton kristillinen syy kohtalaisen hyvin esillä. Oleellista lisäarvoa tuskin saataisiin siirtämällä tämä kaikki päivää myöhemmäksi, joten nykyinen tapa on paljon parempi kuin ei tapaa ollenkaan. Joulupukkikin, joka äkkiä ajatellen ei liity mitenkään Jeesuksen syntymään, liittyy kuitenkin jo tietäjiltä opittuun tapaan antaa joululahjoja. Joululahjat muistuttavat Jumalan ihmisille antamasta joululahjasta, maailman Vapahtajasta.

Siunattua Vapahtajan syntymäjuhlaa – varaslähdöllä tai ilman!