Työähky

Olen saanut eteeni Projektin, nimenomaan isolla Peellä. Seurakuntavaalien vaalilautakunnan sihteerinä.

Luvatessani ottaa homman vastaan en oikein ollut tietoinen siitä, mitä kaikkea tehtävään kuuluu. Enkä paljon kysellytkään, vaikutti ihan mukavalta tehtävältä.

Huomaan kaiken elämässäni liittyvän juuri tällä hetkellä noihin vaaleihin. Kaupassa kulkiessani en näe tuotteita, vaan niiden pakkaukset (ja mietin, olisiko tuon kokoinen pahvilaatikko omiaan säilyttämään tyhjät vaalilipukkeet). Kavereiden luona kyläillessä mieleni täyttää, kuinka oivasti heidän ruokailuryhmänsä tuolit menisivät pinoon, jotta niitä on helppo kuljettaa ennakkoäänestyspaikalle.. Anteeksi tästä kaikille läheisilleni. Olen varmasti ollut rasitusvamma. Enää 18 päivää. :)

Tämä prosessi on paljastanut itsestäni kaksi asiaa: en ehkä vihaakaan byrokratiaa niin paljon kuin olen luullut (mutta huonosti johdettuja palavereja kohtaan tuntemani inho on valitettavasti kasvanut). Ja kuinka helposti olen armoton itseäni kohtaan.

Armottomuus näkyy siinä, että öisin pohdin, minkälaisia dokumentteja haluan toimittaa vaalien toimitsijoille ja päivät käytän niiden laatimiseen. Niitä ei ehkä kaikkia tarvitsisi tehdä - luultavasti niillä ei ole merkitystä suurimmalle osalle toimitsijapöydän takana istuvista. Mutta luonteeni mukaisesti haluan varmistaa, että kaikilla on riittävä määrä tietoa saavutettavissaan, vaikka kyseessä olisi edellisten vaalien äänimäärät tai kuinka monta äänestyslipuketta kussakin ennakkoäänestyspaikassa on alun perin ollut.

Ja kuitenkin. Tämä on kivaa, hyödyllistä, opettavaa ja innostavaa, vaikkakin uuvuttavaa ja kaikennielevää. Meinasi jäädä ilmottautumatta koulutuksiinkin, kun ei mahtunut aivoihin mitään tulevaisuuteen liittyvää. Tulevaisuuteni takaraja on 15.11.2010 klo 18, kun vaalihuoneistot sulkeutuvat.

Kaiken sanotun jälkeen: Onneksi minulla on ihania työtovereita ja rakastava vaimo, joka pitää jalkani maan pinnalla. Ja saan olla varma siitä, että vaikka joku dokumentti jäisikin valmistumatta, ei sitä katsota minulle viaksi taivaan portilla. (tai ainakin se on anteeksi annettu.)  :) Opettelen olemaan armollinen - myös itseäni kohtaan.

"Saan armoon luottaa yhä, keskeneräinen. Kiitos, Herra pyhä, iankaikkinen."