Merkityksiä

Tähän pohdiskeluun kimmoke tuli kahtaalta - sekä Helsingin seurakuntayhtymän Kirkko & kaupunki -lehdestä että omasta kokemuksesta viime marraskuulta.

K&K:ssa oli juttu Helsingin seurakuntayhtymän taloudesta - siitä, miten meidän itse kunkin kirkollisverovaroja sekä yhteisöverovaroja käytetään. Suomen ev.lut. kirkon yksi tehtävistä on huolehtia kulttuurisesti arvokkaiden rakennusten (kirkkojen ja kappeleiden) kunnosta.

Kirkkorakennuksen kuuluu kuvastaa pyhyyttä. Miltä tuntuisi mennä naimisiin kirkossa, jonka seiniltä maali lohkeilisi? Olisiko hautajaisissa toinen tunnelma, jos siunauskappelin ovi retkottaisi puoliksi paikoiltaan? Tähän saatetaan jossain vaiheessa tulla.

Viime marraskuussa - seurakuntavaalien aikaan - tuli vietettyä runsaasti aikaa Espoonlahden kirkolla, työpaikallani. Tosin sen viikon aikana tuo niin tutuksi tullut rakennus muuttui vielä enemmän kodin kaltaiseksi (aloin mm. kulkea villasukissa pitkin kirkon käytäviä). Vietin erilaisten vaalihommien takia tuossa asumuksessa suunnilleen kymmenen tuntia päivässä ja koin vähän konkreettisemmin sen, minkälaisena metsän piilossa oleva kirkko näyttäytyy alueen ihmisille.

Perjantai-iltana, vähän ennen viittä, illan jo pimennyttyä, soi kirkon kerhokäytävän ovikello. Oven takana kyhjötti arviolta kymmenen ikäinen tyttö, joka kertoi joutuneensa oikaisemaan kotimatkallaan kirkon vieressä olevan 50 metrin levyisen metsätaipaleen läpi. "Kun siellä on niitä puliukkoja", hän täsmensi pelkojaan ja kertoi, että hänelle riittää se, että saa kävellä kirkon läpi. Astuessaan kirkon ovesta ulos mieli on taas rauhoittunut ja valaistu taipale kohti kotiovea alkaa.

Myöhemmin kävelin kirkon aulan läpi ja huomasin aulan pehmeällä tuolilla tuhisevan vanhemman mieshenkilön. Vahtimestarit kertoivat, että tuo laitapuolen kulkija oli valitellut kylmää ja pyytänyt saada istua hetken siinä aulassa. Ja toki tuo hetki hänelle suotiin. Tunnin lämmittelyunien jälkeen hän kiitti kohteliaasti ja jatkoi kylmään iltaan.

Minulle kirkko merkitsee paikkaa pyhyyden konkreettiselle kohtaamiselle, hengellisen elämän vahvistumiselle. Siinä on kauneutta ja mysteeriä. Mutta nyt näen vielä lisäksi sen edustavan turvaa, lämpöä ja pysyvyyttä.

Jos kerran pelkkä rakennus voi tarjota kaikkea tätä, miten enemmän toiminta ja ihmiset sen lisäksi voivat tarjota?