Epämukavuusalueella

Pidän melomisesta äärimmäisen paljon. Siinä saa olla yhtä luonnon kanssa, lipua pitkin tyyntä tai vähemmän tyyntä veden pintaa vailla huolia, oman lihastyön varassa. Hiljaisuus, rauha, tyyneys.

Olen joskus nuorena miehenä harrastanut merimelontaa, pienessä kajakissa kiikkuen meren aalloilla. Vesi on aika lailla tasaista, vaikka vähän suuntaisikin Lauttasaaren sillan ulkopuolelle. Näillä Espoon nuorten aikuisten melontareissuilla olen tutustunut toisenlaiseen melontaan, inkkarikanootissa kahteen pekkaan.

Eteeni on avautunut aivan uudenlainen maailma - toveruutta ja seuraa. Erittäin toimivaa. Muttamutta, myös toisenlaisia tunteita. Jännitystä, levottomuutta, epävarmuutta. Tätä kaikkea aiheuttaa yksi elementti - kosket. Yht'äkkiä en hallitsekaan tilannetta täysin. Virta vie ja minä yritän olla osumatta kiviin.

Olen kuitenkin ottanut sen asenteen, että voin oppia. En vältä epämukavuusalueella oloa, vaan tutkin, mikä siinä herättää näitä tunteita. Ja ennen kaikkea, koska tiedän, ettei hätää ole.

"Älkää pelätkö", sanoo Sana. Tämän viikon evankeliumi vielä lisää: "Kuka teistä voi murehtimalla lisätä elämänsä pituutta kyynäränkään vertaa?"

Luotan taivaallisen Isäni huolenpitoon, kun otan sen ensimmäisen vedon kosken yläjuoksulla...