Yhtä hymyä ärsytysten keskellä

Aihe ei sinänsä varmasti monelle ole uusi, mutta lehdistö sai tuulta purjeisiin parista tapahtumasta. En usko, että nämä tapahtumat olivat ainutlaatuisia tai harvinaisia enkä todella usko, että arvottamiseen ja ihmisten rumastikohteluun syyllistyy vain yksi ravintolan portsari tms.On helppo tuomita ja syyllistää kun ei ole itse siinä paikalla.

Minulla on kehistyvammaisia sisaruksia ja olen heidän kanssaan joutunut mitä mielenkiintoisempiin tilanteisiin - joskus ihanan naurattaviin, joskus tunti turpaan-tyyppisiin kohtaamisiin. Huomaan pääsääntöisesti elämässäni olevani luonnostaan heikompien puolella. Ehkäpä tällä elämän historian osalla on siinä jotain tekemistä.

Ihmiset tuijottavat aina kun olemme heidän kanssaan liikenteessä. Myös pääsääntöisesti aina kuulen kuiskintaa ja outoa hymähtelyä. Eikä iällä ole väliä. Teemme paljon perheen kesken reissuja, jossa he ovat mukana. Kylpylöitä, huvipuistoja, kahviloita, ravintoloita ja ulkomaitakin on tullut kierrettyä ja kokeiltua. Ulkomailla hyvä puoli on se, että kieltä on haastavampi ymmärtää. On monia pohjanoteerauksia, mutta ihan huippuhetkiäkin.

Linnanmäki tarjoaa mahtavan edun: kehitysvammaisen kanssa saa "huoltaja" ilmaiseksi lapun, jolla tämän kehitysvammisen kanssa pääsee kaikkiin laitteisiin. Aivan upeaa. Ärsyttävä puoli, että info-pisteessä täytyy käydä näyttämässä, että on todella kehitysvammaisen kanssa liikenteessä. Olen todennut, että mielummin maksan itseni kun raahaa heistä jonkun tiskillä näyttämään kehitysvammaiselta ja antamaan puhenäytettä. Toki tällöin estämme huijauksen, mutta aiheutamme samalla rutkasti pahaa mieltä. Voisinhan raahata teistäkin jonkun: "hei tuu näyttää kun sulla on toi finni otsassa". Ehkä tähänkin Lintsi vielä keksii ratkaisun.

Mahtavia hetkiä löytyy kylpylöistä liukumäistä tai ravintolan ystävällisistä tarjoilijoista, jotka kiireettömästi jaksavat kuunnella tilauksen. Kuustosen Mikko on vetänyt pisteet kotiin kerran pysähtymällä juttelemaan kun me huutelimme "MIKKOOOO, sä oot paras". Tai Puotilan Jukka, kun vastasi naamaperuslukemilla mitä Eevalle kuuluu (hänen roolivaimonsa Kotikadussa). Sitten on niitä ärsyttäviä hetkiä kun tuntuu, ettei tahtoisi muuta kuin läimästä molemmille poskille. Esimerkiksi vuosia sitten pikaruokalaketjun ravintolassa kun takanaolleet teinitytöt huokailivat ja arvoistelivat kehitysvammaistemme puhetyyliä matkimalla. Samalla ihmettelijät suureen ääneen kuin "noiden" pitäisi olla jossain muualla kuin täällä normaalikansalaisten joukossa " tää on hei pikaruokala". Meillä kun tilaaminen kesti puhevaikeuksien takia hieman pidempään. No, minä käännyin ja sanoin valtavasti ylipainoisille tytöille, että ehkä teidän olisi hyvä syödä jotain muuta ruokaa kun tätä. Näillä kun ei ole noita paino-ongelmia. Tähän sisarukseni sanoivat pontevasti: oo hiljaa, mä kerron isälle ja äidille kun oot ilkee. Aivan, tätäkin syntiä piti illalla anteeksi pyytää.

Olin vastikää laivalla. Söin ravintolassa useamman kerran. Sattumalta lempipaikkani oli myös erään kehitysvammaisen lempipaikka. Hän oli innoissaan. Ruoka oli niin hyvää, että välillä piti ilosta karjahtaa. Tämä aiheutti kanssaihmisissä ihmetystä ja jopa pientä:eikö täällä saa ruokaansa rauhassa syödä-jupinaa. Sain myös nähdä yhden kunniakierroksen ravintolan ympäri jätskiannoksen saavuttua. Niin minäkin olisin tahtonut tehdä. Jäin pohtimaan ihmisten reaktioita. Mikä tässä äänetelyssä ja liikehdinnässä oli niin ärsyttävää? Enemmän minua ainakin rasitti ne lapset, joita vanhemmat eivät vaatineet istumaan paikoillaan ja, jotka huusivat kurkkusuorana.

Olen iloinnut kuinka veljeni lapset ovat päässeet tähän erilaisuuteen mukaan. Muutamia vuosia sitten eräs heistä tuli vanhemmilleni eli mummilaan ja sanoi kuinka koulussa kiusataan Topia kun sillä on hörökorvat. Mutta hän oli puolustanut kertomalla, että hänen mummilassa asuu ainakin viiskytvuotias mies, jolla ei oo montaa hammasta eikä se oikein osaa puhua ja sitten se tykkää solmia naruja. Eikä sitä kukaan kiusaa.

Näin, juuri näin. Tästä se maailman muutos lähtee.