Täyden sylin syndrooma

 Toivottavasti tästä ei kukaan loukkaantunut, koska se ei millään tavalla ollut siksi tarkoitettu. Olen vain pohtinut tahollani tätä täyden sylin- tunnelmaa. On nimittäin jännä tuntea helpotusta siitä, että syli on tyhjä. 

En ole mikään halalilija-tyyppi. Halaus, näin intiimi kosketus on minulle hyvin merkityksellistä ja henkilökohtaista. Minun on vaikeaa halata merkityksettömästi. Siksi en halaile kovinkaan usein enkä missään nimessä puolituntemattomia. Olen siis tottunut, että sylini on enemmänkin itseäni varten. Vaikka pidänkin tietyn ikäisiin lähipiirin lapsiin paljonkin yhteyttä, olen touhuaja-täti, en se, jonka sylissä kyhnötetään. Olenkin onnekas, että olen saanut kummilapsekseni pojan, joka ei yhtäääään pidä sylittelystä tai halailusta. 

Nyt minulla on lapsi, joka ei viihdy muualla kuin sylissä ja se jos mikä on ollut hämmentävää. Varsinkaan kun en voi tehdä valintaa. En voi sanoa, että hei, kätellään mielummin tai, istu siinä vieressä. Toisaalta, oman lapsen sylissä pitäminen on palkitsevaa, mutta jos pidät lasta 15-18 tuntiin 7päivää viikossa sylissä, alkaa jossain vaiheessa palkitsevaisuus hävitä. 

Oelnkin pohtinut täyden sylin syndroomaa. Huomaan tarvitsevani lepoa. Ei, en niinkään sitä kuuluisaa omaa aikaa. Viihdyn lapseni seurassa, mutta olisin mielelläni hetkittäin yhdessä lattialla. Tarvitsen tyhjää syliä. 

Ehkä olen välillä myös huomannut, että tämä aihe ei niinkään ole se hittiaihe ottaa puheeksi. Vauvan paikka kun on äidin sylissä. Siksi on tärkeää tavata toisia täyttä syliä kokevia, jotta jaksaa taasyhden päivän syliä. 

Vielä tärkeämpää on omistaa mies ja ihania ystäviä, jotka tyhjentää sylin aika ajoin. Ja pelastaa tällä ihmiselämiä!