Puoli yötä Pertistä

 Mielestämme oli kovinkin vitsikästä vetää Pertti soimaan ja laittaa sen pienen pienen tytön kainaloon aina nukkumaan menon yhteydessä. Aaaah, miten suloisia nuo päästä pörröiset olivat yhdessä. Mitään suurta suunnitelmallisuutta tähän ei sisältynyt. Pian saimme kuitenkin todeta kuinka lapsi tottuu rutiineihin. 

Tuli nimittäin mökkimatka ja kotiin unohtunut Pertti. Puoli yötä meni valvoessa. Emme osanneet tuolloin vielä yhdistää itkuisuutta Perttiin. Ajattelimme, että kyse oli neitiä vaivanneista korvista, vieraasta paikasta tms. Vannoin jo silmät ristissä, etten koskaan lähde mihinkään kotoa. 

Aika perään olimme mummila-vierailulla, jonne Pertti luonnollisesti lähti mukaan. Kuinkas sitten kävikään: Pertti jäi mummilaan. Seuraava yö meni ensin nukuttaessa ja sitten valvoessa. Ei ollut Perttiä, joka olisi käyntiin kiskottuna veivannut uneen. Äitini soitti seuraava päivänä ilmoittaakseen, että Pertti nukkui sängyssä. Sanoin, että tulemme todellakin sen tänään hakemaan. Ja toden totta, unohdimme Pertin toisen kerran. Onneksi emme ehtineet kotiin asti vaan keksimme Pertin puuttumisen jo ennen puoltaväliä. U-käännös ja Pertin hakuun. Äitini vitsaii, että olisi voinut lähettää Pertin taksilla. Mieheni, hyvin pihi mieheni, katsoi äitiäni ja sanoi: me oltais maksettu se taksi. 

Pertti edustaa neiti M:lle tottumusta ja turvaa. Jotain mitä tahtoisin hänelle välittää. Ehkä Perttiä ei ihan joka ilta vedetä pepusta käyntiin seuraavan 3kymmen vuoden ajan. Turva, jonka opimme lapsena (siis onnekkaat oppivat) on jotain suurempaa ja syvempää, mutta Pertti voi hyvin olla siitä edustus. 

Toivoisin, että neiti M löytäisi elämässä samaa turvaa Jumalasta. Koska mielestäni ihmisen perustarve on olla turvassa, pelotta. Tietoisuus, että suuremmat voimat kantavat; minä voin laskea pelkoni ja turvattomuuteni Jumalan käsiin, on se mikä elämässä kantaa ja vie eteenpäin. 

Ehkä Pertti on hieman ontuva vertaus Jumalasta. Mutta jotain samaa siinä on. Niin kuin neiti M nyt puolivuotiaana odottaa kädet ojossa Perttiä kehdossaan, toivon hänen kädet ojossa myös 2kymmenen vuoden kuluttua odottavan Jumalaa öihinsä ja päiviinsä mukaan. Uskon, että yhtä helposti se käy kun Pertin käyntiin vetäminen. Vain kohotetut kädet ja häntä kohti suunnattu mieli riittää.