Kaloriaa

Mutta, koska olen nainen, en mätä sisääni huolettomasti kilotolkulla suklaata yms. Sillä kaikki tiedämme: sekunti huulilla, ikuisesti lanteilla. Elämässä on siis ollut useinta hetkiä kun on kipuillut kuinka paljon tänään voi herkkuja syödä.

Kunnes tuli raskaus ja imetys. Herralle kiitos niistä (monestakin syystä, tämä ei vähäisin). HUolettomuuden aikakausi laskeutui elämääni. Ensinnäkin itselle sanonta raskaana syödään kahden edestä, ei pitänyt paikkaansa. Tyyppi mahassani otti vatsalaukusta tilaa eikä kerta kaikkiaan kerralla mahtunut paljoa. Koska painon oli silti noustava, neudolassa neuvottiin: suklaata (ja minä kuiskasin itselleni: jätskiä). Oi, mitä kevätvarpusten viserrystä korville.

Neiti M:n synnytttyä psyykkasin itseäni: tästä on tultava loppu. Ihminen ei voi joka päivä syödä suklaata. Tai sitten voi! Kukaan ei nimittäin ollut kertonut minulle imettämisen ihanuudesta painonhallinnan suhteen. Olen suorastaan kallistumassa taapero-lmetyksen kannalle;). Ja elämääni astuivat leivokset ja kakut - ihan vaan lapsen painon tähden. Neiti M kulkee nimittäin niillä kuuluisilla miinus-käyrillä.

Tämä kaikki on todella lisännyt tyytyväisyyden tunnettani elämää kohtaan. Olen kestänyt hurjan paljon paremmin yöheräilyt ja kanniskelut. Pietarin kaupunkikin näytti aivan uusia kulmia, kun siirryimme leivoskahvilasta toiseen. Toki olen tiedostanut, että elämässä on jatkossa kaksi, ehkä kolme vaihtoehtoa: taaperoimetys (tämä on se heikko vaihtoehto), jatkuvasti raskaana/imettäjänäolo (en ihan tätäkään osta) tai pikkuhiljaa kakkujen yms. päivittäinen hylkääminen (todennäköisin).

Mutta, hei, mitä siitä. Elämässäni on ollut ihana herkkujen vuosi. Olen tutustunut uusiin tuttavuuksiin ja pitänyt kiinni vanhoista. Huomisesta ei murehdita.

Eikun isänpäiväkakun kimppuun - juhla, mikä ihana tekosyy!