Hyvillä menneillä

Suurin osa elokuvista, jotka pyörivät finnkinoissa, on musta kamalia. Ainoa hyvä syy mennä sinne kököttämään on karkki - leffassa saa nimittäin syödä karkkia:)

Nyt tein kuitenkin poikkeuksen. Halusin hengähdystaukoa elämästä ja elokuvat/teatteri tarjoaa siihen mahdollisuuden. Selasin tarjontaa ja löytyi katseeseen kätketty. Elokuva oli valtavan hyvä! Nauroin ja jossakin kohtaan huomasin vierustoverini pyyhkivän poskeani. Tärkeintä: elokuva oli levollinen. Tapahtumia ei puuttunut, mutta ohjaaja oli ohjannut hyvin, levollisesti. Kävellessäni ulos teatterista, jäi halu makustella äsken nähtyä ja kävellä kesäillassa. Onnistunut valinta, suosittelen.

Monia asioita jäi vielä kävelynkin jälkeen elokuvasta mietityttämään. Paljon on asioita omassa elämässä, mistä en tajua olla onnellinen enkä aio tällä tajuamattomuudellani itseäni stressata. Ihminen on rakennettu niin, ettei koko ajan voi olla onnellinen varpaista, joita osaan liikuttaa. Mutta nyt löytyi asia, josta tahdon haluta olla onnellinen. Nimittäin menneisyys, jonka kanssa pystyn elämään.

Miten onnellista on, että minun menneisyyteni on riittävän hyvä. Ei ehkä hyvä, joidenkin mielestä, mutta riittävän hyvä. Minun menneisyyteni ei ole joka aamu huutamassa itseään julki kun silmäni avaan. Se ei myöskään joka ilta tule kutsumatta kylään. Minun ei tarvitse pelätä menneisyyttäni päivästä toiseen. Minun menneisyyteni on menneisyyttä eikä tätä päivää.

On kipeää tuntea ihminen, jonka menneisyys on tätä päivää hänen tahtomattaan. Nähdä kuinka paljon työtä joutuu tekemään ihan joka päivä saadakseen sen pysymään sille varatussa lokerossa. Toki vanha sanonta on ihan relevantti, edestään asioita löytää. Erityisen kurjalta edestä löytäminen tuntuu silloin kun ihminen ei ole voinut menneisyyteensä vaikuttaa. Mitä silloin tehdään kun sitä saa mitä tilaa ei käykää vastaukseksi?

Tämän päivän elämän ohjenuoraksi käy hyvin: elää tulee niin, että huomennakin on hyvä.