Huonolla asenteella

On ihanaa, vapauttavaa ja mielialaa nostattavaa olla välillä marttyyri. kietoutua oikein urakalla siihen ajatukseen ettei kukaan muu ja aina vaan minä. Joskus jopa pyykit menee narulle sillä voimalla. Kyllähän ihmiset valitata työstänsäkin, joten minä valitan tästä. Valittaisin, vaikka kaikki olisi mennyt unelmasti. Ja kun ei minun mielestäni ole mennyt. valitan sitäkin enemmän:).

Asiallisesti ottaen ärsyynnyin tästä koluminista siitä syystä, että on olemassa asioita, jotka eivät ole asennekysymyksiä kuten uni. jos nukkuu parikin vuotta putkeen katkonaisilla yöunilla niin siinä ei paljon jakkimakupalat auta. Tiettyyn pisteeseen asti väsymystä pääsee karkuun, mutta pitkällä juoksulla se kyllä hitaan varmasti saavutta sinut.

Ensin neiti M kärsi valloittavasta taudista nimeltä refluksi. Meillä ei ainoastaan pesty ensimmäisenä puolena vuotena bodyja vaan myös mattoja, lattioita ja omia vaatteita ulkovaatteista patjoihin saakka. Yöt meni neitiä rauhoitellessa ja hänen vaatteita vaihtaessa. Päivisin hän (ja vissiin minäkin) nukkui vain pystyasennossa ja useimmiten juuri sylissä. Muutaman viikon ajan oli öitä, jolloin yhtenäinen unijakso oli pisimillään 45 minuuttia - sekin vain pari kertaa. muuten mentiin vartin - puolen tunnin unilla.

Meillä aloitettiin kiinteiden syöminen mahdollisimman pian ja jätettiin ryöminen väliin siirtyen heti tukea vasten kävelyyn. Refluksivaiva hellitti ja tilalle tuli korvatulehduskierre. sese vasta on kuulkaa helmeä. Lapsi karjuu, minä itken ja mies on suurimman soan aikaa hämmentynyt ja lopulta hänkin kuoleman väsynyt. Pääsemme aikaan jolloin pyydän miestä tuomaan kaupasta 'sitä mitä säilytetään jääkaapissa, se on sen väristä mitkä meidän seinät on'. Mies tuli töistä katsomaan oliko aivohalvaus vai väsymys.

Ei siinä kuulkaa auta ajatella, että ulkoilma piristää ja urehilu tuo adrealiinia. Lopulta saavutetaan piste, jossa uni ei tule, koska pelottaa liikaa herääminen. Jos en nukahdakaan HETI niin saan vain alta tunnin nukkua: miksen nuku miksen nuku, nuku jo.

Olen tämän pian 10 kuukauden aikana epäillyt jos mitäkin tautia itselläni. Ja kaikkeen on luultavasti syynä vain väsymys. Kotona oleminen on mielestäni 1000 kertaa raskaampaa kuin mikään työjakso. Siispä kaikki hiekkalaatikkoäidit: valittakaa vain, minä ainakin jaksan kuunnella - ehkä se on asennekysymys:)