Täydellinen muutto

Tänä keväänä päätin, että tässä tapahtuu muutos. Käyn ennen muuttoani jokaisen varaston laatikon läpi, setvin sukat ja sukkahousut. Pakkaan kaiken loogisesti ja niin, että kaikki mitä tarvitsen on asianmukaisissa paikoissa. Kun muuton aika tulee, on minulla kaikki pahvilaatikoissa sievässä kasassa teipattuna odottamassa kantajiaan. Ja jokaisessa laatikossa on luonnollisesti teksti mitä se sisältää. No näin oli aina ennenkin päättänyt, mtta nyt aion tehdä siitä totta!

Kaikki lähti käyntiin hyvin. Vein kirpputorille vanhoja vaatteita (jotka siis odottavat kaapissa, että joku päivä vielä niitä käytän kun periaatteessa ovat tosi kivoja, mutta en vaan ikinä käytä), setvin sukat (en sukkahousuja kylläkään -lopulta loppui aika), pakkasin kaikki mahdolliset varastoon meneviksi, tein jokaiseen laatikkoon listan mitä ne sisältävät, teippasin kiinni ja lisäsin sievään pinooni eteiseen. Siivosin jopa varaston ja kävin laatikot läpi. Koti oli muuton keskellä yllättävän järjestelmällinen. Koska kesän aikana on odotettavissa erilaisia reissuja riparista ulkomaanmaan matkoihin ja mökki- ja pelireissuihin, pakkasin eri reissujen vaatteet eri laatikoihin. Ystäväni sanoivat minun olevan neron ja tunsinkin itseni sellaiseksi.

Kunnes tuli SE perjantai, jolloin kaikki heitti häränpyllyä. Viikko oli ollut erityisen kiireinen enkä ollut ehtinyt pakkaustani jatkaa, en kuitenkaan hätäillyt, koska pakkaamatta oli enää niin vähän. Keskityin siis työasioihin. Perjantai-iltana olin saanut kutsun ystävilleni ja päätin uhmata työkuormaani ja piipahtaa heillä. Sitten palaisin takaisin töihin. Tein heille kakun ja lähdin ruokakuormien kanssa vaelteleman autolle. Kaivelin matkalla laukustani autonavaimia, joita ei löytynyt. Tässä vaiheessa olin vielä täysin rauhallinen ja hyväntuulinen. Kävin läpi taskut ja kumosin laukun asfaltille. Avaimia ei löytynyt. Laskin kaikki kantamukset ja kipaisin kurkistamaan työpöytäni. Ei löytynyt. Palasin takaisin, kumosin uudestaan laukkuni asfaltille. Konttasin auton alle, kurkistelin auton sisään. Kipitin takaisin duuniini, sevittelin työpöytääni. Juoksin tätä väliä ainakin vielä 3 kertaa. Lopputulos: ei löydy.

Soitin auton omistajalle kysyäkseni vara-avaimista, jotka kuulemma olivat varmassa tallessa vanhassa karkkilaatikossa jossain. Ainakin siellä ne oli viimeksi nähty (monien vaiheiden jälkeen selvisi, että kaksi vuotta sitten - kuka niitä vuosia laskee;)). Kävin ystävälläni viemässä ruoat ja lähdin kotiin vara-avaimen etsintään. Kaksi tuntia meni kun olin käynyt läpi kaikki laatikot kahteen kertaan. Ja uusi soitto auton haltijalle ja varmistus, kyllä on olemassa sellainen karkkilaatikko. Sitten tein ratkaisevan liikkeen: kumosin kaikki siististi pakkaamani muuttolaatikot keskelle asuntoa ja seuloin satavarmasti kaiken: karkkilaatikkoa ei löytynyt. Ei kun takaisin duuniin etsimään ja autonhaltija kyytiin. Tunnin etsinnän jälkeen puolen yön lähestyessä oli aika luovuttaa. Kotimatkalla muistelimme, että on olemassa kolmaskin avain - tosin kahtena kappaleena. Auton haltija oli yhäkin sitä mieltä, että irtokarkkilaatikko on olemassa. Minä tiesin paremmin, hän ei vielä ollut nähnyt etsinnän tuloksia;)

Lopulta Herra oli armollinen: kolmas avain löytyi isosta kolikkomaljasta kahtena kappaleena ihan kahden minuutin etsimisen jälkeen. Lähdin töihin bussilla ja hain auton. Yleensä tarinat loppuvat: loppu hyvin, kaikki hyvin. Tässä tapauksessa ei. Olin niin äärimmäisen väsynyt etten pystynyt miettimään kotiin tultuani niitä kymmeniä laatioita, jotka olivat päätyneet kumolleen asuntoni lattialle.

Ja lopultahan sinä kävi niin, että seuraavina päivinä hirveässä kiireessä sulloin kaikki kamat joten kuten johonkin ja muuttoni oli aivan yhtä sekava kuin ennenkin. Toisaalta tuttuus luo turvallisuuden tunnetta, eikö?

Olen luvannut auton haltijalle tarjota ruoat ihan missä vaan mikäli irtokarkkilaatikko putkahtaa esiin pakatuista laatikoista. Uskon, että ärsytysmittari pompahtaa ihan uusiin lukemiin, mikäli näin tapahtuu. Koska jokaisessa tarinassa on jotain positiivista, löydän tästäkin sellaista. Olin jo jonkin aikaa ollut huolissani olenko keski-ikäistymässä eli tasaantumassa. Olen nimittäin luonteeni vastaisesti ollut kovin seesteinen. Tämä episodi osoitti, olen vielä nuori ja ärhäkkä. Homma siis hallussa:)