Ah, tätä tuuria

Tänään kuitenkin tapahtui poikkeus. Illan treenit olivat varmaankin olleet elimistölle liian rankat, sillä yö meni mahan kanssa valvoessa. Aamuneljältä tuli uni kahdeksi tunniksi. Tiesin myös, että kaikki muut työkaverini olivat ripareilla/vapaalla. Voisin siis huoletta lähteä a naturel. hirveä virhe.

Päätin reippailla töihin. Laitoin siis päälle urheilumaisen topin ja hieman kulahtaneet caprit. Tukka ponnarille ja jalkaan ihanan mukavan, mutta värinsä menettäneet kengät. Ilma oli sen verran jo aamusta kuuma eikä vielä tuullut, joten mukavan hien sain pintaani.

Töissä aamupäivä menikin rattoisasti hiljaisuudessa. Mutta sitten alkoi tapahtua. Tuli erinäköistä sankaria ovelle koputtelemaan ja kyselemään. Hieman ennen puoltapäivää myös työkaverini toi rippikouluryhmän Sodeen tutustumaan. Ja kaiken kruunasi uuden esimiehemme, kirkkoherramme vierailu. Kun kuulin portaiden alapäästä hänen äänensä, harkitsin pöydän alle piiloutumista. Olin sankari enkä näin tehnyt. Vaan nousin ja kohteliaasti paljasjalkaisena kättelin uuden esimiehen ja toivotin tervetulleeksi kirkkoherraksemme. Puna säilyi kasvoillani pitkään.

Mikä ihme siinä on, että kun lähdet mummon vanhoissa kalsareissa maailmalle, joudut sairaalaan hyvän näköisen lääkärin tarkastukseen (tai no, ehkä näin käy vain elokuvissa...). No, mutta ymmärrätte pointin. Minäkin olen tukkaan väkertänyt kiharaa ja huomannut päivän päätteeksi, että laitoinkin sitä sitten ihan itseäni varten. Mä en missään nimessä kuulu siihen ryhmään, joka vain itseään varten kaunistautuu. Jos olisin kaiket päivät töissä kotona yksin enkä liikkuisi mihinkään, olisin verkkarityttö.

Siksi aionkin jatkaa mieheni mummon neuvon noudattamista: vaihda aina kivat alusvaatteet kun lähdet kotoa, koskaan et tiedä mihin päädyt. Ja uuden kauden alun kunniaksi, laajennan sitä koskemaan myös päällysvaatteita.

Ja Jouska, jos tätä luet: Ensi kerralla lupaa olla sivistyneemmän näköinen - en siis metsästä karanneen ja olla korkkarit jalassa sekä tukka ojossa!