Mikä tekee joulun?
Monenlaisia toiveita tietenkin liittyy jouluun, mutta nekin muuttuvat vuosien varrella. Joskus teininä ei millään huvittanut lähteä iänikuisille joulupäivän kekkereille mummilaan, etukäteen pöytiä kattamaan; nyt olisin antanut paljonkin jos olisi mummin haudan sijaan päässyt yhdessä juhlistamaan joulua serkkujen, tätien ja setien kanssa.
Lunta olen useimmiten toivonut ja odottanut jouluksi; tänä vuonna senkään puute ei paljoa painanut koska parin edellisen vuoden lumityökuormat ovat turhan tuoreessa muistissa.
Oli ihanaa että oli joulukuusi, tuttuja hyviä jouluruokia (joihin meidän perheessä kuuluu mm. lihapullat), paketteja jaettiin ruuan jälkeen, katsottiin lumiukko-elokuvaa, kuunneltiin joululauluja, unohdettiin (taas) lukea jouluevankeliumi, oli riisipuuroa ja luumurusinasoppaa.. Mutta en usko että mikään näistä on se joka yksistään tuo joulun.
Olen viettänyt yhden joulun Etiopiassa ja se oli tokikin hyvin erilainen, mutta sama joulu silti. Häikäisevässä auringonpaisteessa kuumuuden keskellä me pienellä suomalaisporukalla syötiin jotakin enemmän tai vähemmän jouluruokia muistuttavaa, jaettiin muutama paketti, vähäiset suklaat oli arvossaan ja laulettiin joululauluja. Oli joulu, erilainen ja silti yhtä aito.
Ehkä oleellista ei olekaan yksittäiset jutut, juuri oikeanmerkkiset piparit tai tietty tapahtuma jonka jälkeen kuin simsalabim tulisi joulufiilis. Ehkä oleellista on se että valmistautuu juhlaan, tekee joitakin asioita, näkee vaivaa sen verran kuin kykenee ja hyväksi näkee, valmistelee erityistä hetkeä erotukseksi arjesta. Vaikka tänä vuonna ei ehtinyt teettää joulukortteja ja lähettää niitä kaikille, niin tuli kuitenkin paistettua pipareita. Ja vaikka tänä vuonna ei löytynyt ajallisesti sopivaa joulukirkkoa, niin kuunneltiin joululauluja.
Tänä vuonna joulua itselleni toivat erityisesti Rajaton-yhtyeen uusi Jouluyö-levy ja sen kauniit laulut, yöllinen paketointisessio, joulukuusi, lasten riemu paketteja avatessa ja aidot "KIITOS!!"-huudahdukset, ystävien jouluiset fb-päivitykset, töissä koulun joulukirkko ja muut jouluun liittyvät tapahtumat, äidin herkkuruuat, itsetehty (jo perinteeksi muodostunut :) joulukakku;
..mutta kaikkein eniten se että saimme viettää joulua "porukalla"; oman perheen, lapsuuden perheen, mummun ja tädin kanssa. Kyllä ihmiset tekevät juhlan. Yhdessä. :)
Yhdessä Joulun syntymäpäiväsankarin kanssa.
"Hiljainen on jouluyö, temppelissä kello lyö suurta sanomaa.
Syntynyt on Vapahtaja, valaistu on halpa maja talli pienoinen.
Siellä nukkuu ensiuntaan herra ihmisten."
(Rajaton: Hiljainen jouluyö)
