Olin tässä päivänä eräänä kollegani Jukka Lehden kanssa suunnittelemassa nuorten aikuisten vaellusta. Kokouksen alussa veli Jii esitteli varsin viihdyttävän netti sivuston: Suoran webbikamera yhteyden virolaisen eläntarhan häkkiin, jossa amurinleopardi pentuineen vietti aikaa. Eläimet –etenkin pienet – ovat varsin veikeää katseltavaa, vaikka ne eivät juuri mitään tekisikään. Eivätkä nämäkään yksilöt juurikaan mitään tehneet vaan lähinnä makasivat. Tunnelma oli tuttu monilta eläintarhareissuilta sillä erotuksella, että suojissaan makaavat kissapedot tällä kertaa kuitenkin näki. Eläin, erityisesti suuri peto, ei tee juuri muuta kuin syö ja lepää. Siis vatsan ollessa täysi, amurinleopardi ei turhia juoksentele.

Ajattelen, että ihminen on siinä mielessä samaa luotujen sukua, ettei ihminenkään erityisen innokkaasti työtä tee, jos se on vältettävissä. Sen tähden ihminen pitää usein jonkinlaisella palkkiolla houkutella työhön ja toimeen. Aina ei kuitenkaan palkkiota ole luvassa eikä edes suurta mainetta ja hohtavaa kunniaa. Silloin suostuttelua saatetaan tarvita erityisellä tavalla.

Jostain opuksesta luin opiskeluvuosina, että suostuttelutaktiikoita on pohjimmiltaan kaksi. ”Ovi vasten kasvoja”-taktiikka tarkoittaa, että lähimmäiselle yritetään alun perin sysätä niin suurta työmäärää, että suostuttelun kohteena oleva lopulta helpotuksissan ottamaan osan työstä kontolleen ymmärtäessään, ettei hänen tarvitse kantaa kokonaisvastuuta projektista. ”Jalka oven väliin”-metodi on puolestaan sellainen, jossa toiselle kaupataan aluksi vain pieni tehtävä, johon sitten vähitellen liitetään muitakin työsuoritteita. Jokin aika sitten huomasin olevani tämän jälkimmäisen taktiikan kohteena, vaikkeivat apuani toivovat varmaankaan varsinaisesti näin taktikoineet. Joka tapaksessa lupauduin avuksi sellaiseen projektiin, jossa lopulta olikin varsin vahvasi mukana. Lupasin lainata jauhoja ja lopulta vastasin illallisesta. Jos olisin alun perin saanut kuulla, mitä kaikkea tähän projektiin kuuluu ja mitä kaikkia minun pitäisi tehdä, olisin varmaan sanonut, ettei se kertakaikkiaan onnistu enkä osaa tehdä sitä, mitä toivottiin.

Nyt projekti on valmis ja onnellisesti ohi. Tässä tunnelmassa, stressin lauettua jäin kysymään itseltäni, kannattiko tämä. Vastasinkin jo itselleni: Kyllä kannatti. Onnistunut tulos toi paljon iloa ja onnistumisen tunnetta. Paljon tuli myös opittua. On se hienoa, että on elämässä erilaisia projekteja. Kunhan vain eivät olisi kaikki yhtä aikaa työpöydällä...