Vastauksena otsikkoon: Saatan olla – ehkä myös hieman tiukkapipo. Siitä huolimatta jaan kanssanne viimeisimmän ärsytykseni.

 

Eilen vietettiin pyhäinpäivää. Tänä vanhana kristillisenä pyhänä tämänkin maan kansalaiset ovat perinteisesti hiljentyneet muistamaan edesmenneitä rakkaitaan. Moni meistä suuntasi eilen kulkunsa kohti hautausmaita. Tämän perinteen arvon tunnustaa moni sellainenkin, jolle pyhäinpäivän kristillinen sisältö ei ole erityisen tärkeä. Onhan vainajien muistaminen ja kuolleiden kunnioittava kohtelu jotain, mikä korostaa jokaisen ihmisen ihmisarvoa. Vaikka arkipuheissa kuulee joskus, kuinka ihmiset sanovat, että aivan sama, mitä minulle teette kuoleman jälkeen, harvalle asia kuitenkaan on lopulta näin yhden tekevä. Käsitykseni mukaan monikaan meistä ei olisi valmis siihen, että kuolleet lähimmäisemme saateltaisi tästä maailmasta jätekuormassa.

 

Ajattelen, että kiireisen maailmamme keskellä on meille elävillekin hyvä edes muutamina päivinä vuodessa raivata tilaa edesmenneiden ja kuoleman ajattelulle. Yhteiskuntakin on tämän ymmärtänyt ja pyhäinpäivänä yhteiskuntamme edelleen monin tavoin hiljenee. Kaupatkin olivat kiinni ja sekös, jos mikä, on monelle markkinavoimia ja kulutusta palvovalle nykyihmiselle kauhistus.

 

Nyt tullaan siihen kaksinaismoralismiin. Tämän aamuisilta kirkkokahveilta oli unohtunut kakkuun kuuluva tuorejuusto, jota pyhäinpäiväiltana metsästin huoltoasemilta. Millaisen kaaoksen kohtasinkaan. Bensa-asemien pienet marketit olivat kuin nuijalla lyötyjä. Kansa hamstrasi tuotteita niin kuin ei olisi ruokaa hetkeen nähnyt. Erityisesti mäyräkoiria ja muita juomasettejä kannettiin takahuoneesta useamman työntekijän voimin tyhjentyville hyllyille. Samalla moni oli ärtynyt, kun kaupat oli kehdattu yhdeksi päiväksi sulkea. Toki seisoin itsekin kanssajonossa tuorejuusto ja tomusokeri paketti kourassani, mutta silti suorastaan järkytyin. Mitä meille on tapahtunut? Jokin on muuttunut. Miksi hiljentyminen ja tilan antaminen pyhyydelle on näin meille näin hankalaa?