Kyllästynyt seksiin

Me kirkossa(kin) usein kritisoimme sitä, miten ylikorostuneessa asemassa seksuaalisuus on tämän ajan läntisessä maailmassa. Vähäpukeiset naiset (yleensä vain naiset) tulevat silmiemme eteen raitiovaunupysäkkien mainoksissa ja yllättävilläkin hakusanoilla netin kuvanhakupalveluissa. Sen lisäksi parhaaseen perheiden katseluaikaan televisiosta kotisohvalle saapuu sellaista viestintää, joka perinteisesti on pidetty aikuisten ihmisten makuuhuoneessa visusti ovien takana. Tässä kritiikissä on oikea sisältä, vaikka en tietenkään kannata sellaista viktoriaanista maailmaa, jossa sukupuolisuus ja seksuaalisuus oli vaiettu tabu.

Kummallista on mielestäni se, että jostain syystä samalla kuin tätä yliseksualisoitumista kauhistellaan, siitä pidetään puheissa alati esillä. Jopa samat henkilöt, jotka eniten yhteiskuntaamme ja mediaa tästä aiheesta ruoskivat soittavat toisaalta lakkaamatta poskeaan siitä, miten kirkossa seksuaalisuuteen pitäisi suhtautua. Räikein esimerkki tästä oli eräs viime vuoden puolella käsiini sattunut kristillinen nuorten lehti, joka pääkirjoituksessaan paheksui sitä, että seksi on niin kovasti kaikkialla esillä. Pääkirjoitusta seurasivat artikkelit esiaviollisesta seksistä, aborteista ja homoudesta.

Totta kai seksistä pitää voida puhua. Totta kai täytyy ymmärtää se, että tästä herkästä elämän alueesta ei kaikilta osin saavuteta yksimielisyyttä. Totta kai on ymmärrettävä sekin, että kristityn puhuessa sukupuoleen ja seksuaalisuuteen liittyvistä kysymyksistä hän puhuu myös raamattukäsityksestään ja ymmärryksestään kristillisestä ihmiskuvasta ja jopa näkemyksistään siitä, miten ihminen pelastuu. Meidän kaikkien täytyy siis voida ja saada puhua, mutta (iso mutta) miksi meidän kristittyjen täyttyy itse ruokkia jatkuvaa seksikeskustelua, joka ei tunnu johtavan armon ja rakkauden ilosanoman etenemiseen maailmassa millään tavoin – ennemmin päinvastoin.

Onko niin, että me itsekin mieluummin puhumme uskottomuudesta, sukupuolivähemmistöitä, pappien alban alla olevista ulkoisista sukupuolitunnuksista kuin vaikkapa Jeesuksen vertauksista, lähimmäisyydestä, rististä tai tuonpuoleisesta? Jälleen muistuu mieleeni lause: ”Pääasia on, että pääasia pysyy pääasiana, ja pääasian on Jeesus Kristus.”