Huippukesä!

Olen töiden kautta viime aikoina kohdannut ihmisiä, joilla on ollut elämässä erilaisia haasteita. Ne ovat näkyneet masentuneisuutena, ahdistuneisuutena ja yleisenä ilottomuutena. Nämä kohtaamiset ovat saaneet minut pohtimaan, olenko itse tyytyväinen elämääni. Kysymys on ehkä hieman vaarallinen. Ajattelen nimittäin niin, että oman onnellisuutensa pohtiminen voi johtaa siihen huomioon, että koko ajan elämä ei tunnu hyvältä. Tästä voi tulla ongelma. Elämä ei nimittäin useinkaan tunnu erityisesti miltään. Ehkä arkea on syytä elää liikaa pohtimatta omaa onnellisuutaan. Jos siis ihmiseltä kysyy, mitä kuuluu, ja hän vastaa: "Ei mitään erityistä", voi päätellä, että kaverilla menee hyvin.

Ne asiat, joista koemme surua tai murhetta, ovat usein niin isoja, että nämä tunteet kyllä erottuvat. Niitäkin on tänä kesänä sattunut kohdalle ja lähipiiriin. Jotkut surut ovat niin suuria, että niitä on hankala ajatellakin syvemmin, vaikka ne ensisijaisesti eivät edes minua koske. Jostain syystä myös pienet vastoinkäymiset ovat sellaisia, että ihmisluonne ne kyllä panee merkille: Kärpänen keitossa, juna myöhässä, jäätelötuutin hinnan nousu. Vaikken mitään tekopirteyttä tai valheellista onnellisuuden etsintää erityisesti suosikaan, pohdin mielessäni asioita, joista olen tänä kesänä kokenut iloa. Niitähän riitti: kotimaiset mansikat, lämpimät uimavedet, uudet perunat, hyttysten kesän mittaan vähentynyt määrä, hienot päivävaellukset Alpeilla, koskenlasku, helle, loma vaimon kanssa, onnistunut ripari, uutuusminttusuklaa, monet grillausillat, maalaustalkoot, löytyneet kellarinavaimet, Saksan nopeat moottoritie, Muchan julistetaide, Bernin karhunpennut jne. Kaikkineen olen siis saanut elää ihan huippukesää, kun asiaa tarkemmin ajattelee. Kiitos siitä!