mi puutarha es su puutarha
Naapuriini on iskenyt jonkin sortin myllerrysinnostus. Viimeiset päivät hän on taukoamatta myllertänyt,paukuttanut,sahannut,silpunnut,kitkenyt ja hakannut asunnossaan ja puutarhassaan.
Muutenhan asia ei minulle kuulu, mutta eilen naapuri päätti kaataa puita. MINUN pihastani.
Kai asia oli jo enteiltävissä viikkoja sitten naapurin epäuskoisena tuijotellessa pihaani, jonka "nurmikko" muistutti lähinnä savannia ja muu kasvusto luonnontilaista 100-vuotiasta metsää. Naapuri jopa varovaisesti kysäisi, josko olisi mahdollista hänen leikata nurmikkoni.
Kieltäydyin kämppikseni kanssa kohteliaasti ja totesin leikkaavani nurmikon itse. Kyllähän nainen nyt hyvänen aika oman nurmikkonsa leikata osaa, ei tähän naapurinmiehen apua tarvita kiitos vain. (Todellisuudessa soitimme kaverin leikkaamaan nurmikon, mutta ei kerrota sitä naapurin herralle).
Sen jälkeen naapuri viettikin hiljaiseloa ja tyytyväisenä kitki ja kuoputti omaa pihaansa. Vähä vähältä laajentaen omaa pihaansa salakavalasti kohti meidän pihan rajaa.
Mutta eilen herättyäni, kappas kummaa, naapuri olikin sitten päättänyt, että mi puutarha es su puutarha ja moottorisahallaan pisti puut ja pensaat matalaksi alueelta jonka minä ymmärsin omaksi pihakseni. Veipä naapuri siinä samalla meidän kompostimmekin jonnekin parempaan sijoituspaikkaan. Kenties tämä on jokin hyvin omituinen osa saksalaista kulttuuria, jota minä en vaan voi ymmärtää?
Nyt alue, jonka ymmärsin omaksi pihakseni on supistunut puolella ja naapurin piha aka hänen raivaamansa alue on valtava. Siellä liplattaa suihkulähde jos toinenkin ja pihatonttuja on vaikka muille jakaa.
Kai voisin olla vihainen. Voisin ilmoittaa taloyhtiöön. Voisin huutaa ja meuhkata. Ja silti, kaiken tämän jälkeen minulla on vain yksi toivomus naapurilleni. Josko naapurini mitenkään voisi kaataa vielä yhden puun omalta tontiltaan?
Sen vihoviimeisen männyn takia parhaasta auringonotto ajasta takapihani on 2 tuntia varjossa. :)
